keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Nyt Magdaleena ei ole lastenpsykiatrinen tapaus

Neurologin vastustuksestani huolimatta lähettämä lähete oli vihdoin kulkenut pitkän matkan Pasilan lastenpsykiatriseen yksikköön. Yksiköstä soitettiin. Sydän jätti lyönnin väliin. Pyysin heti ensitöikseni lähetettä pohjoiseen psykiatrille, jolla on näistä asioista kaikkein uusinta tietoa. Perustelin pyyntöni juurta jaksain. Ystävällisen kuuloinen nainen puhelimessa lupasi kysyä asiaa vastaavalta lastenpsykiatrilta. Muutaman päivän kuluttua hän soitti:

"Valitettavasti emme voi suositella Magdaleenan lähetteen uudelleen ohjausta pyytämäänne yksikköön. Nähdäksemme hoidolle ei ole mitään tarvetta tässä vaiheessa, koska lapsi on tietojemme mukaan psyykkisesti hyvinvoiva ja hän saa toteuttaa oikeaksi kokemaansa sukupuoli-identiteettiään vapaasti. Niin... pukeutua mekkoihin ja elää tytön elämää, kuten hänen kuuluukin saada tehdä. Teille varmasti sopii, että laitan tästä tiedon myös sosiaalitoimistoon."

Puhelun jälkeen istahdin hämmentyneenä sängynkulmalle pitkäksi aikaa. Vasta sitten hymy levisi kasvoilleni. Pidetään tulitauko ja kerätään voimia. Sitten yritetään saada vaikka yksityiseltä puolelta lähete sinne pohjoisen psykiatrille ja hänen työryhmälleen, joka osaa ja haluaa auttaa blokkerihoidoissa... kun murrosikäkin kohta vääjäämättä koittaa.


maanantai 10. lokakuuta 2016

Sen pojan synttärit

Naapuriluokan poika antoi syntymäpäiväkutsun. Synttäreitä odotettiin jännityksellä ja aina välillä Magdaleena oli kokonaan perumassakin syntymäpäiville lähtöä, mutta menipä sitten silti. Sankari ja osa vieraista, olivat ulkona ohjaamassa vieraita oikeaan taloon. Sinne tien varteen jätin seisomaan hämmentyneen Magdaleenan nätissä mekossaan ja hiuksissaan rusetti, kun synttärisankari ja muut vieraat, jotka olivat kaikki poikia, seisoivat toisella puolella tietä ja hihittivät toistensa selkien takana piileskellen. Kävin kääntämässä auton ja melkein pysähdyin Magdaleenan kohdalle tueksi, mutta tiukka silmien siristys sai minut jatkamaan matkaa. Vähän huolissani lähdin kotiin.

Kun hain Magdaleenaa syntymäpäiviltä, Magdaleena tuli ovelle vienosti hymyillen. Muitakin haettiin samaan aikaan ja sankarin äiti tuli ovelle hyvästelemään. "No, Magdaleena olikin ainut tyttö, mutta ihan hyvin kaikki meni", äiti sanoi hymyillen.

Autossa kysyin tytön tunnelmia ja vastaus tuli pitkän huokauksen jälkeen: "No, se poika kutsui minut, koska on ihastunut minuun. En minä niiden kanssa paljoa leikkinyt, mutta ne olivat ihan kilttejä. Ne leikkivät sotaa ja muita poikien juuttuja. Riehuivat ja silleen. Tiedäthän äiti, mitä siitä tulee, kun pojat saavat liikaa sokeria?" Ja kyllähän minä tiesin. :)

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Onko Magdaleena psykiatrinen tapaus..?



Meillä on tuolla olohuoneessa kavereiden kanssa hyvin toimeen tuleva iloinen koululainen, joka on noin keskiverto oppilas, lempeä ja kiltti. Hänen elämänasenteensa on valoisa, mutta kyllä hän osaa tunteitaankin ilmaista. Hän osaa marssia vihaisena huoneeseensa ja paiskata ovensa kiinni... ja tulla puolen tunnin päästä sitten sopimaan ja halaamaan. Hän rakastaa kaikenlaisia suloisia pieniä eläimiä ja isona hän aikoo perustaa kukkakaupan. Hän on tasapainoinen ja normaali lapsi, paitsi viranomaisten kantilta katsottuna:

-Hänellä on pojan kromosomit ja sukuelimet, mutta hän toimii, käyttäytyy ja tuntee itsensä tytöksi.

-Hänet on sijoitettu meille pikkuisena vauvana, mutta se ei vaikuta mitenkään rakkautemme määrään tai laatuun.

-Hänen kehityksensä laahasi kaukana muiden perässä, ennen kuin opimme näkemään hänet tyttönä, mutta sittemmin hän otti muut taidoissa kiinni ja on nyt perin keskiverto lapsi.


Hänen kehitystään on seurattu tähän asti neurologisen puolella, mutta nyt saimme sekä iloisia uutisia, että hieman hämmentäviä myös.

Iloinen uutinen oli se, että hänen kehitystään ei tarvitse enää seurata. Hän on taidoiltaan tavallinen lapsi.

Huono uutinen on hänen tuntemuksiensa sairaalloisuus. Neurologi nimittäin soitti ja sanoi, että Magdaleena siirretään lastenpsykiatrian puolelle.

Kysyin miksi?

Neurologi ilmoitti syyksi poikkeavan sukupuoli-identiteetin.

Vastasin neurologille, että lapsille ei ole olemassa asiaan erikoistuneita lääkäreitä ainakaan eteläisessä Suomessa, emmekä mene kenenkään koekaniineiksi, koska meillä ei ole mitään ongelmia.

Oli kuulemma muitakin syitä.

Kysyin mitä?

Neurologi sanoi: "Kun lapsenne on sijoitettu ja se on iso riskitekijä!"

Vastasin hänelle: "Sijoitus ei ole riskitekijä, vaan sijoitus on suojaava tekijä. Olemme olleet silmän alla ammattimme takia vuosikaudet, emmekä ole saaneet ensimmäistäkään kertaa nuhteita lastemme hoidosta."

Neurologi jatkoi: "En minä sitä tarkoittanutkaan! Olette hyvin hoitaneet Magdaleenaa, mutta kun kehityksessäkin on ollut pulmia."

Vastasin: "Juurihan sanoit, että hän on tällä hetkellä aivan normaali, iloinen ja tavallinen lapsi?"

"Niin, mutta kun tätä sukupuoli-identiteettiasiaa pitäisi käsitellä! Minä en ainakaan tiedä asiasta mitään!" Neurologi lopulta kakisti.

"No, jos te ette tiedä asiasta mitään, niin ottakaapa yhteyttä Transtukikeskuksen sosiaalipsykologiin. Hänellä on pitkä kokemus ja asiantuntemusta auttaa." Kerroin ja annoin nimen hänelle.

Neurologi oli tyytyväinen, kunnes hänelle selvisi, että kyseessä on Setan toimipiste. Setaan hän ei kyllä voi mitenkään olla yhteydessä, mutta kysyi saako hän konsultoida asiassa lastenpsykiatria. Olin jo melko kyllästynyt keskusteluun ja annoin hänelle luvan konsultoida psykiatria, mutta nimettömästi; Olen jo oppinut olemaan hieman varpaillani.

Puhelun jälkeen nojasin pitkään terassin kaiteeseen ja tuijotin tyhjyyteen. Näistä asioista tiedetään jo jonkin verran, mutta olen täysin hämmästynyt siitä, että tieto ei ole saavuttanut ammatti-ihmisiä sitten yhtään.

Vain vajaan viikon päästä tästä tyhjentävästä puhelusta, sain transtukikeskukselta viestiä. Olin kysellyt jo ennen kesälomia blokkerihoidoista ja sainkin nyt aika hyvän tietopläjäyksen siitä, missä tällä hetkellä mennään. Blokkerit viivästyttävät murrosikää siihen saakka, kunnes lapsi voi olla varma, mitä sukupuolta hän varmasti on. Jos blokkeri-hoidon lopettaa, murrosikä tulee normaalisti ja nuori saavuttaa normaalin hedelmällisyyden. Sain myös muutaman yhteystiedon, joihin voisin olla yhteydessä. Lähin yhteystieto vei Tampereen EVAn nuorisopuolen psykiatrille. Selitin lyhyesti tilanteemme sähköpostissa, kertomatta sen enempää, mitä olen tässä blogissakaan kertonut, mutta toki melkoisesti tiivistettynä. Sain melko nopeasti vastauksen.

Psykiatri ei voinut puhua sähköpostilla yksittäisestä tapauksesta, mutta mielipiteitään pystyi esittämään silti. Hänen näkemyksensä mukaan tämän lapsen täytyy olla varmasti jo hoidossa psykiatrisella puolella tai perheneuvolassa. Jäin tuijottamaan tässä kohtaa ulos ikkunasta pitkäksi aikaa.

"Ai miksi?", mietin. "Miksi iloinen ja täysin ongelmaton peruslapsien keskivertolapsi olisi hoidossa psykiatrisella tai perheneuvolassa?"

Jatkoin kuitenkin lukemista. Olin kertonut, että hän ei halua kertoa syntymäsukupuolestaan ulkopuolisille ja että tuemme häntä tässä asiassa. Psykiatri oli tähän vastannut sananmukaisesti näin: "Täydellinen asian kieltäminenkään ei tue psyykkistä kehitystä." Jäin miettimään, että emmehän me kiellä asiaa! Päinvastoin... puhumme asioista oikeilla nimillä useastikin ja usein mukana juttelussa on muitakin perheenjäseniä tai vaikkapa kummitäti, joka on Magdaleenan luottohenkilö.

Tuemme vain lapsen päätöstä olla kuka hän on ja hänen oikeuttaan pitää joitain asioita omana tietonaan. Onko se väärin? Mitä meidän pitäisi sitten tehdä? Sanoa hänelle, että sinä et ole totta? Sanoa, että sinä haluaisit olla tyttö, mutta oikeasti sinä olet poika; niinkuin Kotkalainen lastenneurologi neuvoi meitä aikanaan. Tukisiko se sitten paremmin lapsen psyykkistä kehitystä? Mitä luulette, että kävisi lapseni psyykkiselle kehitykselle, jos minäkin alkaisin kylvää epäilyksen siementä lapseni mieleen vai ajattelikohan psykiatri, että sitten hän oivaltaisi olevansa ihan tavallinen poika? Alettaisiinko sitten käyttämään sitä syntymänimeä ja ostettaisiin kaupasta siniset vaatteet kouluun?

Psykiatri kirjoitti myös näin: "Jos lapsen kokemus ei puberteetin myötä muutu, alueenne asiantuntijat voivat tehdä meille lähetteen. Diagnoosia ei voi tehdä etukäteen, koska lapsuudessa alkaneessa sukupuolidysforiassa mahdollinen transsukupuolisuuden diagnoosi vahvistuu nimenomaan puberteetissa." Sydän jätti yhden lyönnin lyömättä, kun luin tämän lauseen. Maailmalla on siis käytössä murrosikää jarruttavia blokkereita, joiden saamisesta tulevaisuudessa kyselin tältä alan ammattilaiselta. Ja tämä oli siis vastaus. Pitääkö Magdaleenan antaa kasvaa ensin 185cm pitkäksi? Pitääkö antaa hänen äänensä madaltua? Pitääkö hänellä olla leveät hartiat, aataminomena ja partakarvat ennen kuin hän voi tietää, haluaako hän olla mies vai nainen?

Vaikka lapsi saisi blokkereita, jotka jarruttavat murrosikää, se ei vaikuta hänen aivojensa kehitykseen millään tavalla. Blokkerit voi aina lopettaa ja antaa murrosiän tulla, jos lapsesta alkaa tuntua siltä. Ja miksi en muka hyväksyisi lapseni mielen muuttumista toista kertaa? Miksi hän ei uskaltaisi sanoa asiaa uudestaan? Hyväksyinhän sen jo kerran aikaisemminkin. Jos lapseni ei ennakko-odotuksista huolimatta ole psykiatrinen tapaus, pitääkö hänestä tehdä sellainen vain siksi, että hän sopisi psykiatrien muotteihin?

Onneksi sain toisenkin sähköpostiosoitteen. Se on oikeastaan viimeinen toivoni Suomessa. Kirjoitan siihen huomenna tai ensiviikolla.

Niin ja tiedän, että tuhannet suomalaiset transnuoret käyvät tälläkin hetkellä läpi nykyään tarpeettomia vääränlaisia kehon muutoksia. Heistä tulee ihan yhtä naisia tai miehiä myöhemmin, kuin kenestä tahansa muustakin. Nainen voi olla pitkä, partakarvat voi korjata laserilla pois, aataminomenan voi höylätä, ääntäkin voi muuttaa terapeutin avustuksella... Tiedän myös, että monet pärjäävät ihan hyvin ja jopa todella hyvin aikuisena, nuorena kokemastaan tuskasta huolimatta, mutta tiedän myös, että moni transnuori on ensimmäisen murrosikänsä kynsissä kärsinyt valtavasti ja jopa tappanut itsensä. Mielestäni tarpeettoman kärsimyksen aiheuttaminen on väkivaltaa ja juuri sellainen järjestelmämme tällä hetkellä on: Väkivaltainen murrosikäisille transsukupuolisille nuorille. Järjestelmämme murjoo nuoriemme ruumiita ja koettelee heidän psyykettään usein sairastumiseen ja joskus jopa kuolemaan asti. Ei auta ollenkaan, vaikka osaamme korjata jälkikäteen vahingot. Se ei oikeuta aiheuttamaamme kärsimystä.

Mutta nyt meidän pieni koululaisemme on tehnyt kotiläksynsä. Kohta syömme yhdessä mustikkajuustokakkua ja painumme pihalle rakentamaan leikkimökkiä. Sisältä maalaamme leikkimökin keltaraidalliseksi, jotta vaaleanpunaiselle allerginen pikkuvelikin voi leikkiä mökissä turvallisesti.

 Onneksi ollaan vielä tässä ja nyt;
vahvasti kiinni turvallisessa lapsuudessa.


sunnuntai 7. elokuuta 2016

Mona Bling piristi päivän



Hyvän ystäväni kuuden vanha ihana ja utelias poika kyseli meillä kyläillessään transsukupuolisuudesta Magdaleenalle kiusallisia kysymyksiä. Selitin pojalle asioita ja hän otti tiedon vastaan todella hyvin. Poika on kasvatettu kohteliaaksi, mutta asia jäi silti vaivaamaan Magdaleenaa.

Illalla Magdaleena vain nyhjötti sohvalla kulmat kurtussa ja arvasin hänen miettivät asiaa; sitten muistin Hesarissa näkemäni jutun Mona Blingistä. Selasin juttua ja aloin juttelemaan arkisesti.


-Oletko Magdaleena koskaan kuullut Mona Blingistä?

-En. (Mielenkiinnottomalla äänellä)

-Mona Bling on todella kaunis ja kuuluisa transsukupuolinen nainen, joka pitää monen ihmisen ihailemaa muotiblogia.

-Oikeesti? (Vähän varovaista innostusta ja siirtyminen ihan viereen)

-Mä voisin googlata Mona Blingin-blogin, jos haluat nähdä...

-JOO! (Innostunut äänen sävy)


Googlasin Mona Blingin: http://monabling.com

Selasimme ja katsoimme Monan tyylikkäitä kuvia yhä uudestaan. Sanoin Magdaleenalle, että siitä tulee varmasti isona Mona Bling ja Magdaleena hyppeli television ääreen, laittoi musavideot pyörimään ja tanssi ja tanssi onnellisena illalliseen asti.


Joskus pienen ihmisen ilo on ihan pienestä kiinni.
Kiitos Mona Bling!



tiistai 2. elokuuta 2016

Naapurin tyttö

Naapurissa asuu ainoastaan yksi tyttö. Hän on sellainen iloinen ja juttelevainen. Hänellä on paljon kavereita ja meidän Magdaleena oli yksi heistä. Sitten yhden kerran.

Yhden kerran Magdaleena oli kertonut naapurin tytölle salaisuuden. Sen kaikkein suurimman salaisuuden; sen että hänellä on pippeli. Naapurin tyttö ei ole sen jälkeen leikkinyt enää koskaan Magdaleenan kanssa. Siitä on jo monta kuukautta. Hänellä on paljon sellaisiakin ystäviä, joilla ei ole pippeliä. Magdaleena sanoi, ettei enää koskaan kerro kenellekään. Ei kenellekään.

perjantai 24. kesäkuuta 2016

Juhlapäivän maku


Keittelin tyttöjeni suurta herkkua kasvissosekeittoa lounaaksi juhannusaattona ja sanoin hetken mielijohteesta tyttärilleni: "Ennen vanhaan muuten äidit hoitivat kaikkien juhlien järjestämisen tyttäriensä kanssa ja isät ja pojat vain nauttivat, juhlivat ja juttelivat keskenään.

Magdaleena: "Ei voi olla totta! Oikeestiko muka?"
Teini-ikäinen isosisko: "Hyi hitto! En olis suostunut!"
Minä: "Olisiko se teistä epäreilua? Olla keittiössä töissä, kun toiset lepäilevät?"
Perheemme isä: "Tehkääs nämä leivät (lämpimät sellaiset) loppuun, niin minä menen makaamaan laiturille!"
Tytöt yhteen ääneen: "No, ET TODELLAKAAN MENE!"
Isä nauraen: "No, eihän meillä ole laituria..!" :D
Tytöt vihaisina: "SILTI!"

Olen oikeastaan aika ylpeä kasvatuksestani; siitä miten perheemme lapset pitävät aivan normaalina järjestyksenä sitä, että kaikki osallistuvat kotitöihin sukupuoleen katsomatta. Että ketään ei jätetä yksin keittiöön edes juhlapäivänä... tai siis varsinkaan juhlapäivänä.

Tänäkin juhannuksena hieman pilke silmäkulmassa ostin tytöille punaiset limupullot ja pojille vihreät. Hymyilin itsekseni, kun sukupuolinormeja kapinoivat tyttömme ja poikamme vaihtoivat pulloja keskenään äitiin ärsyyntyneinä ja valistivat meitä vanhempia sukupuolittamisesta. Näyttelin hölmistynyttä ja otin neuvot vastaan. Vain Magdaleena ja pikkusisko halusivat ehdottomasti pitää punaiset limunsa. Hiljaa hymyilin salaa onnistuneesta oppitunnista ja olin heistä ylpeä. Juuri noin lapseni: Kapinoikaa hyvin perustelluin sanoin ja esimerkillisin huomioon ottavin teoin! Sillä oikeasti elämässä ei ole tyttöjen värejä ja poikien värejä; on vain erilaisia makuja ja se oma makusi sinun on löydettävä ihan itse.

tiistai 24. toukokuuta 2016

Toisille vitsikästä, toisille hirveän noloa, aikuisilta tavan ajattelematonta


Useammissa kaupungeissa on ainakin tänä keväänä ollut viimeistä vuottaan peruskoulua käyville erilaisia pukeutumisen teemapäiviä. On ollut päiviä, jossa kaikki pukeutuvat mustaan tai yövaatteisiin tai kaikilla on päällään jotain Adidasta. Mustaan tai yövaatteisiin pukeutumisen vielä ymmärrän, mutta Adidakseen pukeutuminen vähän alleviivaa lasten perheiden tulotasoa ja on mauton idea, mutta ei ole vielä mitenkään julmaa.

Julma sen sijaan on päivä, jolloin pukeudutaan vastakkaisen sukupuolen vaatteisiin. Sinänsä kyse voisi olla hauskasta asiasta, mutta miten luulette joidenkin teini-ikäisten suhtautuvan asiaan maassa, jossa hauskoista hauskimpana huumorina pidetään sitä, kun mies pukeutuu naiseksi ja puhuu hassusti. Ja minkä sukupuolen vaatteet valitsevat päällensä sitten ne, jotka ovat muun sukupuolisia? Mikä on muun sukupuolisen vastakkainen sukupuoli? Kun on 15-16 kesäinen, identiteetin kehitys on vaikeimmassa vaiheessa. Miten luulette ikätovereiden kokonaisen koulupäivän mittaisen asian kanssa pelleilyn auttavan asiassa? Kuka tästä vitsistä hyötyy?

Jos sinustakin tämä oli toisille vitsikästä, toisille hirveän noloa ja aikuisilta tavan ajattelematonta, niin kyseisen koulun rehtorin sähköpostiosoite on:
hanna.saarinen@kotka.fi
ja koulu on Karhulan koulu Kotkassa.

Luulen, että koulun henkilökunta varmasti ymmärtää myös englantia ja ruotsia, jos et osaa kirjoittaa heille suomeksi.



Lisäys: Tällainen päivä on myös ollut tänä keväänä Puronpellon koululla Turussa. Puronpellon rehtorin sähköpostiosoite on: anne.alho@turku.fi ja Puronpellon koulun kotisivut löytyvät täältä. Varmasti hekin hyötyisivät siitä tiedosta, miltä tämmöinen tuntuu niistä, joille identiteetti ei ole niin selvä.

Tietääkö joku muita kouluja, joilla tämä käytäntö on, joka tarkoittaa ilmeisesti hyvää, mutta satuttaa toisia syvästi? Saataisiin sitten kaikille kouluille tieto siitä, että tämä ei ole oikea tapa toteuttaa sukupuolikasvatusta!

Kiusaamista on semmoinen vitsi, joka naurattaa joitain, mutta loukkaa toisia ja tämä "kasvatustapa" valitettavasti täyttää sellaisen tunnusmerkit. Vielä kun idea tulee opettajilta, on tilanne kahta pahempi, kuin normaalissa kiusaamistilanteessa, jossa auktoriteetin tehtävä on olla kiusatun puolella.




lauantai 14. toukokuuta 2016

Translasten tapaaminen

Olimme tänään Helsingin Transtukipisteellä lasten tapaamisessa. Lapset touhusivat ja me vanhemmat puhuimme ajatuksistamme toisessa tilassa. Tänään paikalle pääsi viisi vanhempaa ja seitsemän lasta.

Vaikka meidän arjessamme transsukupuolisuus ei näy juurikaan (Magdaleena vain on tyttö, jolla sattuu olemaan pippeli), on siitä hyvä aina välillä puhua ja kuunnella toisten mietteitä. Tänään kuulin ensimmäistä kertaa englanninkielen uudesta persoonapronominista: "ZE". Suomen kielen sukupuolineutraaliin persoonapronominiin tottuneena pysähdyin vasta automatkalla   
kotiin ajattelemaan asiaa ja rakastin suomen kieltä enemmän kuin koskaan ennen. Vaikka joka tapaamisesta mukaan lähtee monta uutta ajatusta, puhumistakin tärkeämpää on luoda ihmissuhteita. Lähinnä lasten keskinäisiä ihmissuhteita.

Lasten ohjaajat olivat todella hyväntuulisia tänäänkin ja hyvä tunnelma tarttui myös lapsiin. Lapset leikkivät onnellisina keskenään ja askartelivat kortteja. Vähän väliä vanhempien tilan oveen kolkutettiin ja joku lapsista toi silmät loistaen kortin vanhemmalleen ja kirmaili sitten takaisin leikkimään. Puhuimme muiden vanhempien kanssa siitä, miten kiva on, kun lapset oppivat tuntemaan toisensa pienestä saakka ja kun he tulevat murrosikään, he tietävät, etteivät ole ainoita laatuaan maailmassa. Toisaalta taas parhaassa tapauksessa pitävät yhtä läpi nuoruusvuotensa ehkä aikuisuuteen saakka. Magdaleena on saanut tapaamisista ainakin jo yhden hyvän ystävän. Tämä ystävä pitää yhtä paljon pinkistä ja on saman ikäinen.

Nyt on kesä tulossa ja lapset vanhempineen varmasti kyläilevät puolin ja toisin. Seuraava tapaaminen on syyskuussa. Silloin tapaamiseen tulee myös kaikkien lasten sisarukset mukaan. Niin ja ehkä menemme piknikille kesällä... Saa nähdä. :)

Sen lisäksi, että meitä yhdistää pohdinnat siitä, miten pidämme lapsemme mahdollisimman onnellisina sukupuolikokemuksen erityisyydestä huolimatta tässä yhteiskunnassa, jossa tasa-arvo ei vielä ole normi kaikkien osalta, niin me myös viihdymme yhdessä hyvin. Joka tapaamisessa myös odotamme kovasti, jos mukaan tulisi lisää mukavia ihmisiä ja melkein aina joku uusi tuleekin.

Jos sinulla on sukupuoltaan pohtiva tai intersukupuolinen lapsi ja asut järkevän matkan päässä Helsingistä, olet enemmän kuin tervetullut joukkoomme! Tietoa seuraavasta tapaamisesta saat täältä: http://transtukipiste.fi/


sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Helsingin Itäkeskuksen uimahalli


Itäkeskuksen uimala sopii myös aikuisille transsukupuolisille loistavasti! Suosittelen!

Helsingin Itäkeskuksen uimahalliin pääsee autolla kätevästi kehä I pitkin ja metrokin kulkee aivan nurkalle Kampista ja rautatieasemalta.  Jos ei ole omaa autoa, eikä ole koskaan käyttänyt metroa, laitan tähän lyhyet ohjeet:

Mene Kampin ja Asematunnelin ihan alimpaan kerrokseen. Siellä on lippuautomaatteja, joissa voi maksaa myös kortilla matkansa. Matka maksaa muistaakseni muutaman euron. Kun lippu on saatu, voi mennä suoraan alas laiturille odottamaan. Metrot kulkevat vähän väliä. Itäkeskukseen pääsee sekä Mellunmäkeen, että Vuosaareen menevillä metroilla. Matka kestää n. 10 minuuttia ja lapset ovat siitä varmasti innoissaan, jos eivät ole tottuneet pääkaupungin ihmeisiin. Metron seinällä on kaavio pysäkeistä ja junassa on myös selkeät kuulutukset milloin jäädä pois. Metrolta on uimahallille muutaman sadan metrin kävelymatka.

Uimahalli on tehty maan alle 1993, eikä se ei ole missään loistokunnossa, vaikka onkin edistyksellisin uimahalli, jossa olen käynyt. Siellä on kaksi liukumäkeä, pore-allas ja iso lämmin allas lapsille ja lapsenmielisille. Tunnelma uimahallissa oli välitön ja iloinen. Hallissa oli paljon lapsia ja heidän kanssaan leikkiviä aikuisia. Missään ei näkynyt kieltomerkkejä, mutta ei kyllä opasteitakaan, eikä henkilökuntaa.

Liput maksoivat aikuisilta 5,5€ ja lapsilta 2,5€. Kassalta voi pyytää perhepukukoppiin ja silloin saa avaimen, mutta ei neuvoja. Siksi laitan tähän ohjeet, koska meiltä ensimmäiset 10 minuuttia meni ihmettelyyn. Vaikka kävin pyytämässä uudestaan kassalta opastusta, jäimme silti hieman hämmentyneiksi.

Eli saat kassalta avaimen ja valkoisen kortin. Kortilla pääset läpi pyöröportista. Pyöröportin jälkeen on portaat alas. Tulet portaiden alapäästä käytävälle, jossa ei ole mitään selkeitä opasteita. Käänny kulkemaan käytävää oikealle. Melko heti oikealla on punainen automaattiovi, josta on helppo kulkea sähläävän jälkikasvun kanssa. Mene ovesta.

Tilan reunoilla on umpinaisia pukukoppeja, joissa on sisällä lyhyt penkki pukeutumista varten ja vielä suihkuverholla erotettu suihku. Pukukopin saa lukkoon sisäpuolelta. Pukukoppiin mahtui kahden lapsen kanssa ihan hyvin.

Tilan keskellä on metallikaappeja. Avaimessa on numero, joka sopii johonkin metallikaappeista. Tilaan voi tulla kaiken sukupuoliset henkilöt ja pukukopin saa lukkoon uimapuvun vaihtamisen ja peseytymisen ajaksi. Sitten tavarat voi siirtää uinnin ajaksi lukkokaappiin. Emme käyneet saunassa ollenkaan, mutta tyttäremme uimapukuun on ommeltu merkki, jonka kanssa uimapuvussa voi saunoa uimalassakin. Saunoa voi vain sukupuolitetuissa saunoissa, jotka eivät ole perhepukukoppien yhteydessä. Perhepukukopit sopivat hyvin myös pyörätuolin käyttäjille.

Uimalassa oli monen väristä ja näköistä asiakasta ja tunnelma oli rento ja iloinen. Yleisilmeeltään halli oli luolamainen ja kulunut, mutta se oli puhdas ja siisti. Ensimmäistä kertaa Magdaleena oli tyytyväinen ja onnessaan uimisen jälkeen, vaikka menomatkasta puolet riitelimmekin autossa. Uimalaan mennessään Magdaleena oli huolissaan siitä, että jos siellä onkin joku tuttu vaikka? Kotimatkalla Magdaleena toisteli uudestaan ja uudestaan: "Tänään oli kyllä kivoin päivä ikinä!" Luulen, että aiemmat nopeasti uimapukuun pukeutumiset uimalan pukuhuoneen nurkassa, ovat jättäneet jälkensä Magdaleenaan. Ei siis nopeasti pukeutuminen, vaan häpeän pelko, jos joku vaikka näkisikin tai kysyisi tai hymähtäisi tai edes katsoisi. Itäkeskuksen uimalassa sellaista ei tarvinnut pelätä!

Tässä vielä muutama linkki uimaloista kertoviin lehtijuttuihin:

Kelaa sivua alaspäin ja löydät otsikon: Myös sukupuolivähemmistöön kuuluva voi haluta yksityisyyttä

Tällaiseen uimahalliin en menisi translapsen kanssa





tiistai 8. maaliskuuta 2016

Armeijasta

Isoveli sai kutsuntakirjeen ja armeija-asia alkoi mietityttämään kaikkia perheemme isompia lapsia.

- Äiti pitääkö minun mennä isona armeijaan?
Kysyi Magdaleena.

En alkanut selittämään transsukupuolisten tyttöjen asepalveluksen vapautuksista, vaan oikaisin hieman ja selitin asian lapselle helposti ja ymmärrettävästi.

-Tyttöjen ei tarvitse mennä armeijaan, mutta he saavat mennä, jos haluavat. Luulen, että sinä et taida olla sen tyyppinen, että armeija olisi sinulle sopiva paikka.

-Niin, sinne ei varmaan saa mennä korkokengissä. (hihitystä)

- Juu, eikä kesken sotaharjoitusten saa huutaa:
"IIK HÄMÄHÄKKI" ja juosta pois.

Tässä kohtaa keskustelua pikkuneiti vaipui maahan käkättämään kaksinkerroin ja aina kun nauru meinasi loppua, hän keksi uuden mielikuvan itsestään armeijassa käsilaukkuineen, mekkoineen ja kuvitelluin heikohkoin aseenkäsittelytaitoineen. :D

Olemme Magdaleenan kanssa tässä asiassa
täysin samaa mieltä;
jätetään armeija niille, joista siellä on oikeasti hyötyä. ;)

perjantai 19. helmikuuta 2016

Hirveä taulu

-Äiti, voisimmeko me jo ottaa seinältä se hirveä taulu pois?
-Mikä taulu?
-No, se ihan hirveä!!!
-Minä en nyt yhtään käsitä! Mikä taulu?
-No se, missä minä näytän ihan pojalta!
-Mutta sehän on ihana! Olet siinä tosi söpö! Etkä sinä näytä siinä kovin pojalta!
-Mutta entäs jos joku kaveri kysyy, että miksi minä näytin pienenä pojalta?
-No, eihän ne tiedä, että sinä olet siinä!
-No, mutta VOIDAANKO?
-No, voidaan voidaan..!

Se valokuva on kyllä tosi kaunis.
Pieni Magdaleena istuu kuvassa sijaissisaruksiensa kanssa kolmen vanhana pienellä kivisellä sillalla korihattu somasti vinossa. On kevät ja aurinko siivilöityy suurten lehmusten lehvästön läpi. Tunnelma on kaunis. Olen suurennuttanut kuvan, kehystänyt sen valkoisilla puisilla kehyksillä ja kirjoittanut alakulmaan pienen totuuden:

Maailmalle olet vain joku,
mutta jollekin olet koko maailma.


Minulle tämä kuva on kaunis muisto, mutta Magdaleenalle kauhein taulu maailmassa. Kunnioitan tyttäreni mielipidettä niin, että otan kuvan pois seinältä.

Pitäisiköhän se heittää kokonaan pois?
Antaa mummin seinälle?
Säästää piilossa?
Osaisiko joku neuvoa?

keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Äitiyslaki

Voi olla, että joskus tulee vielä päivä, jolloin meidän lempeästä ja kiltistä Magdaleenasta tulee äiti jollekin muullekin, kuin pienelle paksulle hamsterille.

Voi olla, että Magdaleena adoptoi lapsen miehensä kanssa, voi olla, Magdaleenasta tulee sijaisäiti jollekin kotia tarvitsevalle lapselle tai voi olla, että Magdaleenan vaimo tulee raskaaksi hedelmättömyyshoitojen avulla. Voi myös olla, että Magdaleena ei saa tai halua ihmislapsia koskaan. En voi tietää.

Olen itse oikein tavallinen äiti. Murehdin tulevaisuutta etukäteen ja niin olen miettinyt tätäkin. Vaikka kävisi niin, että Magdaleenaa äitiyslaki ei koskaan tulisi koskettamaan, niin joidenkin toisten tyttäriä se koskettaa.

Siksi en miettinyt hetkeäkään, kun allekirjoitin kansalaisaloitteen.

Vetoan nyt teihinkin, että kirjoittaisitte sen täällä:
Äitiyslaki - Kansalaisaloite
Tunnistautuminen ja allekirjoittaminen vie vain hetken, mutta siitä on suuri apu!

Lisää tietoa äitiyslaista löytyy täältä: http://aitiyslaki.fi/

Kiitos! <3