keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Äiti minäkin haluaisin olla tyttö!

Magdaleenan pikkusisko oli tänään apea ja kiukkuinen koko päivän.

Illalla kun peittelin pikkuista, hän tuijotti minua surullisesti suoraan silmiin.

-Painaako sinua jokin pikkuinen?

-Joo. Äiti, minäkin haluaisin olla tyttö!

-No, mutta sinähän olet tyttö!
(Emme siis kasvata lapsia sukupuolineutraalisti, vaan tytöttelemme tyttöjä ja pojittelemme poikia, joten olin aika hämmästynyt pyynnöstä.)

-Mutta kun minulla ei ole pippeliä!

-Voi kulta! Useimmilla tytöillä on pimppa ja useimmilla pojilla on pippeli! On aivan normaalia, että tytöllä on pimppa!

-Oikeastiko? Mutta kun Magdaleenalla on pippeli!

-Aivan oikeasti! Magdaleenalle on vain ihan vahingossa kasvanut pippeli. On ihan hyvä, että sinulla on pimppa. Tavallisesti tytöillä on pimppa.

Pikkusisko suli helpottuneeseen hymyyn ja nukahti melkein heti tyytyväisenä. Enpä olisi ikinä keksinyt pikkusiskon huolen syytä. Onneksi hän on sellaista tunteista puhuvaa sorttia.

Minulta kerran kysyttiin, että mitäs jos murrosiässä minulle selviääkin, että Magdaleena onkin poika. Silloin vastasin: "Se tulisi minulle ihan yhtä suurena yllätyksenä, kuin kenelle tahansa äidille. Menisi aikaa sopeutua ja varmaan surisin aikani sitä tytärtä, jota minulla ei enää olisi."

Tämän päivän Magdaleenan pikkusiskon kanssa käydyn keskustelun jälkeen tajusin, että sama pätee ihan koko meidän perheeseemme ja varmasti muuhunkin lähipiiriimme. Magdaleenan sukupuoli kasvattaa lähipiirin lapsista ja aikuisista sukupuolisuvaitsevaisia ja toivon, että tämä blogi ulottaa sitä kasvatusta laajemmaltikin Suomeen ja vähän jopa koko maailmaan.

Haluaisinkin sanoa teille kaikille lukijoille, että jos teillä itsellänne sattuu olemaan pimppa ja olette siitä huolimatta tyttöjä, niin se on myös ihan okei! Sama toisinpäin! ;)

Hyvää uutta vuotta vakituiset lukijat ja satunnaiset vierailijat!
Hyvää uutta vuotta Suomi!
Hyvää uuttavuotta Ukraina!
Hyvää uutta vuotta Espanja!
Hyvää uutta vuotta Pakistan!
Hyvää uutta vuotta USA!
Hyvää uutta vuotta Venäjä!
Hyvää uutta vuotta Saksa, Ranska, Etelä-Korea, Itävalta, Norja, Ruotsi ja monet muut maat, joista on kuluvana vuonna käyty lukemassa Magdaleenan elämästä!

Ensi vuonna taas tavataan! :)

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Joulutodistus

Joulujuhla meni hienosti. Oli hankittu uusi ison tytön mekko, jossa oli vähän ruskeaa ja vähän hillittyjä kukkia. Hiukset letitettiin nätisti ja opettajaltakin saatiin lainaksi tonttulakki, kun muutossa hävinneiden tonttulakkien tilalle, ei kaupoista löytynyt uutta. Ekaluokkalaiset esittivät juhlassa ihanan tonttutanssin ja pikkuneiti oli onnistuneen esityksen jälkeen yhtä hymyä.

Joulutodistuskin oli oikein hyvä!
Kaikki muut arvosanat olivat hyviä ja yksi oli kiitettäväkin. Me molemmat vanhemmat olimme pakahtua ylpeydestä.

Suurin kiitos tästä hienosta koulun alusta kuuluu luokan opettajalle. Opettaja on vähän päälle viidenkymmenen oleva nainen, jonka ammattitaito näkyy hänen lempeästä, mutta älykkäästä katseestaan. Hän on rauhallinen ja puhuu aina selkeästi ja sillä tavalla, että lapset mielellään kuuntelevat häntä. Hän ei ole koskaan tehnyt sukupuolesta minkäänlaista ongelmaa, ei edes kysellyt mitään tarpeetonta. Kohautti vain olkapäitään silloin koulun alkaessa ja sanoi, että tämä on ihan tuttu juttu.

Joulutodistus oli hyvä, mutta sen takia silmäkulmaani ei tullut tippa. Tippa tuli siksi, että Magdaleenan poikanimeä ei löytynyt todistuksesta ollenkaan. Todistus oli nimetty tyttönimellä ja sukunimellä. Kyllä niinkin voi näköjään tehdä. Ainakin välitodistuksessa.

Meillä on nyt onnellinen pieni kotona ja koulussa oikein sukupuolitettu tyttölapsi omassa huoneessaan untenmailla vaaleanpunaisten lakanoiden välissä perheemme kissa kainalossa. Huomenna tulee joulupukki ja pukin mukana tulee monen monta Barbie-ja My little pony-lahjaa.

Hyvää joulua taitava Magdaleena!
Hyvää joulua tarpeeksi hyvä maailma!


tiistai 17. marraskuuta 2015

Koulussa on uintia


Koulussa on tänään uintia ja Magdaleena on koko päivän kotona.

Magdaleena harhailee edes takaisin ja riitelee kaikkien kanssa. Välillä katsoo kauan surullisena sateisesta ikkunasta.



Sitten hän härnää pienempiä sisaruksia, kantelee, natisee ja yrittää taas olla kiltti. Sanoo isälle: "Minulla on isä hirveän levoton olo ja isä keksi, että katsotaan you tubesta Robinia.  Jos se saisi paremmalle tuulelle.



 Ja saahan se. Vähäksi aikaa pieneltä tytöltä unohtuu se, että muilla on hauskaa uimassa ja se, että huomenna muut ihmettelevät; Miksi et ollut meidän kanssamme uimassa? Olitko taas kipeä uinti päivän? Miten ihmeessä se on mahdollista?

Onneksi Magdaleena on muuten terve! Ei tämä ole ainut ongelma, joka voi estää ihmiseltä uimisen.  Voi olla vaikea epilepsia, korva ongelmia tai tarttuvia tauteja.  Me voimme onneksi mennä uimaan toisena päivänä sitten ja laittaa uimalassa vaivihkaa uimapuvun, missä on pieni helma ja jossa on tällainen merkki: Uimamerkki Sillä tämän merkin kanssa saa mennä uimalassa saunaan uimapuvun kanssa.

Joku voi olla sitä mieltä, että kyllä lapsi pitäisi opettaa olemaan rehellinen. Minä olen sitä mieltä, että jokaisen ihmisen housujen sisältö, on hänen oma asiansa. Samaa mieltä on opettajakin. Jos Magdaleena haluaa joskus itse kertoa muille ongelmastaan, hän voi sen tehdä. Niin kauan, kun hän ei halua, aikuiset kotona ja koulussa suojelevat hänen salaisuuttaan.

Onnellinen lapsuus on myöhempien vuosien takia todella tarpeellinen ja jos muutaman päivän poissaolo koulusta vuosien mittaan mahdollistaa sen, niin sitten teemme niin.

maanantai 9. marraskuuta 2015

Pienen tytön tulevaisuuden suunnitelmia...


-Äiti, ai niin, nyt minä tiedän, mikä minusta tulee isona!

-No, mikä?



-Minusta tulee samanlainen äiti, kuin sinusta. Haen lapsia lastenkodeista ja hoidan niitä kotona.

-Se on hyvä suunnitelma!

-Onko äiti siellä lastenkodissa myös isompia lapsia? En ole varma, haluaisinko hoitaa ihan pientä vauvaa. Ne itkevät niin paljon ja ovat muutenkin aika hankalia.

-Kyllä siellä on isompiakin lapsia. :)

-Mutta äiti, voisitko tulla sitten ajamaan autoa, kun menen hakemaan lapsiani?

-Luulenpa, että sinun miehesi tai vaimosi tulee ajamaan autoa.

Pitkä hiljaisuus.

-Luulenpa, että hankin miehen. Mistä miehiä saa? Tunnenko jo sen, josta tulee minun mieheni sitten isona?

-Luultavasti et tunne. Opit tuntemaan sen vasta sitten isona, kun opiskelet ehkäpä.

-Palveleekohan se mies minua?

-No, luultavasti palvelee, jos hankit kiltin.

-Entäs jos se onkin sellainen mies, jota minun tarvitsee vain palvella kokoajan?

-Kannattaa hankkia sellainen mies, jonka kanssa palvelette toinen toisianne vuorotellen.

Pitkä hiljaisuus.

-Rakentaakohan isä sitten minulle talon?

-No, varmasti rakentaa.

Vielä pidempi hiljaisuus.

-Minä haluan sitten sinne taloon ison terassin, josta näkee auringon nousun!

Auringon nousun :)





keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Opettajan viesti: Syytä juhlaan!

Opettajalta tuli viesti verkkoviestimeen:
"Nyt on syytä juhlaan! Magdaleena on oppinut lukemaan! :) "

Näin sen pitääkin mennä. Tavalliset ilot ja murheet täyttävät vuorotellen elämän. Voisi sanoa, että turhaa pelkäsin koulun aloitusta. Aivan turhaan.

Terveisin,
Ylpeydestä pakahtuva Magdaleenan äiti :)


tiistai 27. lokakuuta 2015

Neuvoja IKEAlle

Se oli lähellä sulkemisaikaa, kun asiallinen nuori työntekijä pysäytti minut ja lapseni Espoon IKEAn käytävällä. Hän pyysi minua vastaamaan kantamaansa tablettiin asiakastyytyväisyyskyselyyn.

Vastasin ystävällisesti, vaikka meillä olikin hieman kiire.

Kun tuli kohta, jossa kyselyssä piti klikata joko miestä tai naista, annoin tapani mukaan asiasta palautetta. Sellaista palautetta, että tässä voisi olla myös kohta: "muu sukupuoli".

Silloinpa pojan asiallisuus karisi. Hänen suunsa vetäytyi pilkalliseen hymyyn ja hän kysyi haastavasti: "Mikä muka sellainen muu sukupuoli on?"

Vastasin hämmentyneenä, että no kaikki eivät ole miehiä tai naisia, on olemassa yllättävän paljonkin esimerkiksi androgyynejä.

Poika vastasi turhautuneena ja nauruaan pidätellen, että tässä kuule varmaan tarkoitettiin fyysistä sukupuolta.

Vastasin pojalle hieman tiukasti, että on olemassa esimerkiksi inetrsukupuolisia, joilla on molemmat sukupuolielimet. Joillekin ihmisille tämä kysymys on helppo, toisille hyvin ikävä ja hämmentävä.

Poika katseli seinille ja tuhahti: "Just joo."

Sohvatuoli jäi ostamatta.

Ehkäpä sukupuolivähemmistöjä ei olekaan kovin paljoa, mutta meitä jotka elämme heidän lähellään onkin jo merkittävä määrä. Jos seksuaalivähemmistöjä on lisäksi siihen päälle 5-20% riippuen siitä, miten asia lasketaan ja sitten muut muuten suvaitsevaiset ja asiasta välittävät ihmiset, suosittelisin IKEAa ihan markkinointimielessäkin sekä korjaamaan sukupuolta tiedusteleva kohta, että käyttämään asiakaspalvelussa laajakatseisia ihmisiä. En tietenkään syytä nuorta miestä mistään, jokaisella on omat näkemyksensä, mutta rekrytoijaa moittisin kyllä hieman työntekijävalinnasta ja neuvoisin olemaan tarkka, jotta asiakastyytyväisyyskysely ei tekisi yli puolta asiakkaista tyytymättömäksi. Suvaitsevaisuus kun on meille isolle osalle ostajakuntaa tässä maailman tilanteessa entistä tärkeämpi asia.

torstai 27. elokuuta 2015

Bloggarin haastattelu

Treffasimme Tuulian kanssa Helsingissä. Istuimme vastatusten hyvin pitkän tovin sen jälkeenkin, kun kakunpalat olivat muisto vain ja kun teekupit ammottivat jo tyhjyyttään. Toki haastattelin häntä ihan asiastakin, mutta hyvin pitkälle juttelumme ohjautui ihan tavallisiin tavallisten naisten arkipäiväisiin asioihin, kuten lasten harrastuksiin, leipomiseen ja sisustukseen. Sellaiseen iloiseen rupatteluun, mikä saa hyvälle tuulelle ja jonka jälkeen tuntee hyvän laatuista joukkuehenkeä.

Tuulia antoi minulle erikoisluvan kysyä liian henkilökohtaisiakin asioita. Näin minä kysyin ja näin Tuulia vastasi:


Saako translapsen tuntemaa sukupuolta mielestäsi tukea esim. tytöttelemällä ja keksimällä tyttömäinen lempinimi, vai pitäisikö mielestäsi pysyä varmuudeksi sukupuolineutraalina?

En oikein keksi mitä sukupuolineutraalilla ilmaisulla voisi saavuttaa, ehkä aikaa vanhemmille ja lähipiirille tottua ajatukseen lapsen transsukupuolisuudesta? Sukupuolineutraali lempinimi on toki parempi vaihtoehto, kuin se kamala syntymänimi mutta samalla sukupuoli neutraalin nimen käyttö viestii lapselle ettei hänen sukupuolensa ole totta. Lapsi huomaa kyllä tuon. Oikean sukupuolen mukaisen nimen ja ilmaisujen käyttö vahvistaa sukupuolikokemusta, viestii lapselle että hän on totta ja hänen sukupuolikokemuksessa ei ole hävettävää. Tärkeää on ettei lapsi koe nimiä ja ilmaisuja käytettävän ivallisesti tai leikillään


Kuinka usein lapsen tuntemukset omasta sukupuolestaan menevätkin vikaan?

Olen pätemätön vastaamaan tähän ja tilastotietoja asiasta ei varmaan ole olemassa. Sanoisin vain, että on eri asia, jos vaikka tyttö ajattelee olevansa kuin poika tai jos hän tietää olevansa poika. Transsukupuolinen lapsi ei leiki sukupuolta, hän on sitä. Se että lapsi leikittelee sukupuolirooleilla, ei tee hänestä vielä transsukupuolista, mutta jos hän sanoo pidemmän aikaa olevansa muuta kuin syntymäsukupuolensa, herkistyisin kyllä kuuntelemaan lasta.


Tunnet transihmisiä. Kuinka moni tutuistasi on tiennyt jo lapsena olevansa väärässä kehossa?

Nyt olen tylsä ja haluaisin olla antamatta mitään prosenttilukua. Elämäntarinat vaihtelevat paljon ja vaikka aika monella on lapsuudesta sukupuolen pohdiskeluun liittyviä muistikuvia, on osa alkanut pohtimaan sukupuoltaan vasta aikuisiällä. Ei ole olemassa oikeaa tapaa olla transihminen, prosenttiluvut voisivat vahvistaa käsitystä oikeanlaisesta historiasta.


Mitä on kehodysforia ja miltä se tuntuu?

Kehodysforia tarkoittaa sukupuoli-identiteetin ja kehon ristiriidasta aiheutuvaa ahdistusta. Miltä se tuntuu, huh nyt kyselet vaikeita. Luulen että tämä on vähän kuin kuvailisi syntymäsokealle värejä. Kehodysforia on ahdistuksen tavarajuna teräslastissa joka ajaa päälle 200km/h nopeudella ihan missä ja milloin vain. Se oli läsnä jatkuvasti jäytävänä tunteena siitä, että oma ruumis on vääränlainen. Koin kehoni kyllä ihan omakseni, en siis ollut ”vankina miehen ruumiissa” mutta tuo keho oli niin monin tavoin… kuinka sen kuvaisi… väärin. Kehoni ei ollut pelkästään vääränlainen vaan se tuntui olevan väärin, rikki, Tunne väärin olemisesta oli ne kiskot mitä pitkin dysforia-juna sitten ajeli. Kehodysforia tuntuu jatkuvalta nöyryytykseltä jonka välikappale olet itse. Häpeät itseäsi etkä pääse häpeän aiheuttajaa pakoon. Ihmiset sukupuolittavat sinut jatkuvasti väärin mikä saa kohteliaisuudetkin kuulostamaan ivalta. Kehodysforia sai tuntemaan oman ruumiin vastenmieliseksi ja vihaamaan sitä aina itsensä satuttamiseen saakka. Häpeän tunne oli niin voimakas etten halunnut koskea itseeni. Esimerkiksi suihkussa käynti edellytti ajatusten siirtämistä muualle ja pesujen hoitamista mekaanisesti. Jos joku toinen kosketti minua tuntui se vaivaannuttavalta ja pakenin tilanteesta jos vain mahdollista. Koko kehodysforian painon on huomannut kunnolla vasta sen hävittyä korjausprosessin myötä.


Kiusataanko lapsiasi transsukupuolisuutesi tähden?

Vaihteeksi lyhyt vastaus. Ei. Olen yksi äideistä eli todella epäkiinnostava ihminen.


Miten kehosi muutokset ovat muuttaneet elämääsi murrosiässä / myöhemmin hoitojen jälkeen?

Lapsuudessa kehon kanssa vielä selvisi, lapsuus oli kuitenkin monella tapaa kehotonta - voiko niin sanoa? Oma keho nolotti suihkussa, pukuhuoneessa, vessassa ja pippelistä yritin hankkiutua eroon (Magdaleena, jätä ne sakset - ei toimi, olen kokeillut) mutta enimmäkseen elämä oli aika sukupuoletonta mikä teki siitä ihan siedettävää. Murrosiässä keho ja mieli sitten lähtivät eri suuntiin. Yhtenä hetkenä ajattelen etten ole kurjemman näköinen tyttö ja olen hieman jännittynyt ja innoissani siitä että nyt minusta kasvaa nainen mutta keho ottikin aivan toisen suunnan. Murrosikä muutoksineen oli sarja kauhunhetkiä. Leukaan kasvoi partahaituvia ja pinseteillä nyppien ei enää pysynyt vauhdissa mukana. Lihakset kasvoivat samaa vauhtia kun itsetunto sukelsi äänen madaltumisen kanssa. Oma keho tuntui kääntyneen minua vastaan.

Kehon muutokset olivat hämmentäviä ja pelottavia, koska en ollut tietoinen transsukupuolisuudesta. Tunsin olevani tyttö, ajattelin että kai olen sitten poika kun muut niin väittää ja panikoin kun kehoni muuttui väitteiden suuntaan. Ihmettelin miksi muutokset, jotka olivat muista pojista hienoja aiheuttivat minussa ahdistusta ja olivat parhaimmillaankin ällöttäviä. Murrosiän seksuaalinen herääminen oli paha paikka. Halut olivat olemassa mutta oma keho oli vastenmielinen. Voisi kai summata että kehon muutokset jotka työnsivät minua muiden silmissä mieheksi, veivät tulevaisuuden odottamisen ja elämänilon ja jättivät seuraamaan jäljelle jääneelle kuorelle tapahtuvaa elämää välinpitämättömästi. Miksi olisin ollut kiinnostunut elämästäni, eihän se tapahtunut minulle?

Sukupuolenkorjausprosessi on matka takaisin omaan elämään, ei niinkään kehon muuttamista. Palaat itseksesi jostain mitä et ole ollut. Korjaushoitojen alettua olo muuttui nopeasti. Tieto siitä että suonissa ei enää testosteronia ollut ja tilalle oli tullut estrogeeni oli euforinen. Ulkoiset muutokset toivat sitten kehodysforian helpottumisen, oikein sukupuolittamisen ja sitä myötä mahdollisuuden aloittaa oma elämä, joka nyt tuntuikin kiinnostavalta ja mahdollisuuksia täynnä olevalta. Olo keveni siinä määrin että ihmettelin puolisolleni ääneen tuntuuko cis-sukupuolisista aina tältä? Toisin kuin ennen, enää minun ei tarvinnut miettiä sukupuoltani joka hetki, suorittaa miehen elämää tai sitä mielikuvaa joka minulla oli siitä mitä olisi olla mies. Opeteltu miesrooli tipahteli pala kerrallaan pois. Sen alta paljastunut tuore persoona oli herkkä, haavoittuva mutta vahvalla perustalla nyt kun olin oma itseni. Kävin siis läpi uuden murrosiän paitsi fyysisesti niin myös henkisesti. Tutustuin siihen ihmiseen joka olen. Nyt tunnen itseni ehjäksi. Itseinhoa ei ole. Olen oppinut arvostamaan itseäni ja pitämään kehostani ainakin joissain määrin mutta tyytymättömyys ei ole dysforiaa vaan happamuutta siitä, etten mahdu kauneusihanteisiin. Kosketus ja läheisyys, niistä on tullut tärkeitä minulle siinä missä ennen vaivaannuin ja kavahdin niitä. Olen myös useammalla suulla sanottuna täynnä iloa ja hymyä nykyään. Hyvä jos se näkyy ulospäinkin sillä sydämeni pakahtuu onnesta usein ja yllättäen. Ajatukset suuntautuvat elämään, sukupuolen pohtimisen sijasta. On aika hienoa olla minä.


Millaiset lapsuuden olisit halunnut? Millaista suhtautumistapaa suosittelet vanhemmille, joiden lapsilla on näitä tuntemuksia?

Kuuntele, usko, tue ja rakasta ehdoitta. Seiso tarvittaessa lapsen ja ympäristön ennakkoluulojen välissä ja osoita lapsellesi, että hänen sukupuolensa on sinulle totta. Minun lapsuus, hmm…. vaikea kysymys. En usko kaatuneen maidon perään itkemiseen, joten en haikaile kadotettua lapsuutta ja nuoruutta. Tämä tie antoi minulle kaksi ihanaa lasta, elämänkumppanin ja paljon rakkautta.

Pitääkö mielestäsi joissain tilanteissa lapsen sopeutua olemaan syntymäsukupuolessaan vai pitäisikö ympäristön sopeutua suhtautumaan asiaan luonnollisesti? Miltä lapsesta tuntuu, kun hänet identifioidaan väärin?

Väärin sukupuolittaminen tuntuu henkiseltä veitseniskulta. Pahimpia hetkiä oli, kun joku koetti olla ystävällinen ja kehua maskuliinisiä piirteitäni. Siinä sitten hymyilin ja kiitin vaikka minulle esitettiin juuri pahimpia mahdollisia loukkauksia. Syntymäsukupuolessa voi sopeutua elämään. Siinä oppii häpeää, itseinhoa, näyttelemään, kontrolloimaan tarkkaan omaa puhettaan ja käytöstään mutta pysyy elossa päivästä toiseen ellei sitten itse päätä niitä. Tutkimuksesta toiseen tulee samansuuntaisia lukuja. Elossa olevista transsukupuolisista noin 40% on yrittänyt itsemurhaa. Minä kuulun tuohon ryhmään myös. Sopeutumalla elämään syntymäsukupuolessa hajottaa itsensä mutta tilanne on ympäristölle mahdollisesti helpompi. Eli kyseessä on valinta translapsen henkisen hyvinvoinnin ja ympäristön mahdollisen epämukavuuden välillä. Tuon pitäisi olla helppo valinta.

Miksi poistit vanhat tekstisi blogistasi ja aloitit sen periaatteessa alusta?

Halusin muuttaa blogin tyyliä, vanhat kirjoitukset eivät tuntuneet enää omilta. Saatan palata niihin vielä uudestaan.

Kun oli aika erota, sain Tuulialta ystävällisen halauksen ja pienen kiven, jossa lukee tärkeä viesti.

Kiitos Tuulia haastattelusta, kiitos!
Vaikka tuen lastani sillä polulla, minkä hän ikinä tulee valitsemaankin, silti kieltämättä toivoisin, että hänestä tulisi isona kuin Tuulia, onnellisessa parisuhteessa oleva onnellinen äiti suurine iloineen ja pienine suruineen. Että joku päivä Magdaleena tulisi perheineen viikonlopuksi mummolaan ja minä saisin tarjota tuoretta pullaa ja viinimarjamehua.

tiistai 18. elokuuta 2015

Vieraileva bloggaaja

Minulle vinkattiin tästä blogista. Ahmin tekstit kertaalleen yhdeltä istumalta. Seuraavina päivinä luin paloja uudestaan, itkin ja luin. Lopulta olin itkenyt itseni tyhjäksi ja lukenut kaiken useamman kerran. Mietin kuinka onnekas Magdaleena on saadessaan kasvaa perheessä jossa hänellä on tilaa olla oma itsensä ja jossa hän tuntee olevansa rakastettu ja hyväksytty. Kirjoitin hänen äidilleen, halusin kertoa kuinka tärkeää tukea he antavat tyttärelleen. Juttelimme ja eräänä päivänä sitten hän kysyi jos tulisin vierailijaksi blogiin. Tässä kohtaa siis lienee paikallaan esittäytyä.

Hei olen Tuulia. Tämä riittää yleensä esittelyksi mutta blogin aiheeseen liittyen kerron vielä olevani kaksilapsisen sateenkaariperheen toinen äiti. Olen myös transsukupuolinen, itse tosin ajattelen enneminkin olevani trans-taustainen nainen, silloin kun historiallani jotain merkitystä on eli aika harvoin. Olen se äiti leikkipaikalla siinä viereisellä penkillä, se jonka puolisolla ei enää ole kesälomaa jäljellä ja joka huolestuneena vilkuilee lasta kiipeilytelineellä samalla, kun juttelee kanssasi. Ajat aamulla ohitsemme, kun pompin käsikkäin lapseni kanssa päiväkodille. Kengurut  ei kävele ne pomppii, jos et sattunut tietämään. Viime viikolla olimme tiikereitä ja pupuja. Olemme olleet myös kaloja. Onneksi sinä päivänä satoi ja kadut muuttuivat puroiksi. Olen se äiti joka hössöttää partioleirille lähtevää kohta aikuista lastaan pukemaan lämpimästi ja varmistaa viidettä kertaa, että kaikki tarpeellinen on mukana. ”Äiti sä olet pahempi kuin äiti.” Juu tiedän, anteeksi. ”Ei se haittaa mutta rauhoitu jo.” (Vaihtosukat - ne kolmannet, jäi kuitenkin matkasta.) 

En ole vieraana kertomassa elämästämme nykyään vaan lupasin kertoa siitä miltä tuntuu, kun tarina on vasta alussa. Minun tarinani ei ole Magdaleenan. Hän kirjoittaa oman tarinansa ja uskon siitä tulevan kauniin. Oma tarinani alkoi muutamakin vuosikymmen sitten perheen esikoispoikana. En muista ikääni, olisinko ollut kolmen, neljän tai viiden kun aloin ihmetellä sukupuoltani, sitä miltä näytän. Muistan kuitenkin hyvin kuinka seisoin saunan jälkeen eteisessä kokovartalopeilin edessä. Annoin sinisen kylpytakkini aueta ja katselin uteliaana ja ihmetellen vartaloani. Asettelin jalkojen välissä killuvat ylimääräisyydet huolellisesti piiloon yhteen puristettujen reisien väliin. Tyytyväisyys ja onnen tunne sai peilikuvanikin hymyilemään.

Hiljaisuus on vanhemmille hälytysmerkki ja jossain vaiheessa äitini tuli katsomaan mitä teen. ”Mä näytän ihan tytöltä!”, selitin onnellisena. Minun käskettiin lopettamaan hölmöilyn ja pukea yövaatteet päälle. Olin niin innoissani peilikuvan muuttamisesta, että palasin leikkimään tätä hienoa leikkiä useasti. Erään kerran sitten kysyin äidiltäni: ”Miksi mä olen erilainen, kuin muut tytöt?” Muistan äidin sanojen huolen, tunteen siitä että nyt kosketin jotain sopimatonta, kun hän vastasi: ”No sä olet erilainen kuin isi mutta susta kasvaa kyllä samanlainen mies. Olet vasta poika niin siksi olet eri näköinen.” Melko pian opin myös etteivät muut lapset mieti samoja asioita kuin minä. Olin ihmeissäni, kun muut pojat eivät halunneet eroon pippelistä ja pähkinöistään. (Huomasin myös ettei niistä ylimääräisyyksistä päässyt eroon saksilla tai tulikuumaa patteria vasten polttamalla.) Opin ettei asiasta oikeastaan kannattanut puhua ystäville tai aikuisille, ne vain menivät hämilleen. Tämä oli jotain joka oli parasta pitää omana tietonaan.

Koulu-ikäisenä opettelin pojaksi. Ala-asteen ensimmäisellä luokalla sain jälki-istuntaa, kun laitoin opettajan penkille nastan. Pojathan tekevät jekkuja ja miten minä yritinkään olla poika. Aina välillä ilmeisesti epäonnistuin ja joku isompi poika työnsi minut seinää vasten. Sain kuulla olevani homo, joko ennen tai jälkeen lyöntien. Erään kerran kysyin isältä mitä se tarkoittaa ja törmäsin taas häpeään samalla kun puheenaihe vaihdettiin nopeasti. Tein parhaani oppiakseni virheistä ja kiedoin itseäni yhä syvemmälle kuvitteellisen pojan hahmoon. Vahdin sanojani, välttelin tyttömäisiä ilmaisuja ja yritin puhua poikien juttuja. Katosin hiljalleen opittujen ilmaisujen, eleiden ja ajatusten muodostaman muurin taakse. Pojaksi opettelu vei voimia, enkä jaksanut keskittyä tehtäviin tunnilla vaan puhua pälätin tai pakenin unelmiin. Lukutaito ei meinannut tarttua mitenkään minuun. Eihän kukaan puhunut niin kuin opetettiin ”k-iiiiiiii-shh-shh-aaaaa”. Vapaa-ajalla istuin jalka niskan takana, ahmin Aku Ankkoja, piirsin, leikin paperinukeilla, muovisotilailla ja haaveilin Barbiesta. Jokaisella naapurin tytöistä oli sellainen ja sillä yhdellä pojallakin! 

Lapsuuteeni kuului ydinsodan pelko, iltarukous ja nälänhätä Afrikassa. Mennessäni iltaisin nukkumaan, kiedoin itseni tiukalle peittoon, kuin perhosen koteloon ja lausuin:

(Ääneen)
Levolle laske luojani
Armias ole suojani
Sijaltain jos en nousisi 
Taivaaseen ota tykösi

(Äänettä)
Rakas Jumala, 
voisitko tehdä minusta samanlaisen 
kuin muutkin tytöt ovat.

Arvelin ettei jumala pahastuisi pienestä äänettömästä lisäyksestäni. Ilta toisen jälkeen nukahdin ajatukseen kuinka seuraavana aamuna asiat olisivat toisen. Herättyäni, kiipeäisin kerrossängystäni ja kävelisin paljain jaloin keittiöön, jossa odottaisi vastapuristettu appelsiinimehu ja tyynymuroja lautasellinen. Äiti kyselisi miten nukuin yön ja harjaisi ja letittäisi hiukseni aamupalan jälkeen. Haaveeni toteutui aamusta toiseen osittain. Appelsiinimehu ja murot olivat pöydässä odottamassa minua. Äänetön lisäykseni meni jumalalta ilmeisesti ohi minkä kyllä ymmärsin. Hän oli varmasti kovin kiireinen Afrikan nälkää näkevien auttamisessa ja ydinsodan poissa pitämisessä. 

Jokin aika sitten kävin läpi lapsuudenkuviani. Ensin niissä on hymyilevä lapsi joka näyttää nauttivan kissan hännän silittämisestä, syreenien nuuskimisesta ja pelkää joulupukkia. Kouluikään mennessä hymy katoaa niin huulilta kuin silmistä seraaviksi kymmeniksi vuosiksi. Saan kuulla sukulaisilta, tutuilta ja ystäviltä usein: ”Sä naurat nykyään niin paljon. Ennen sä et edes hymyillyt.” Hymyilen nykyisin vielä vähän enemmän, kun tiedän pienen ekaluokkalaisen tytön saavan aamupalan jälkeen hiustenharjauksen ja letit halutessaan. 
 
 
 
 

tiistai 11. elokuuta 2015

Ensimmäinen koulupäivä ja lapsen oikeudet




 

Ihana leppoisa mustikan makuinen kesä meni riippumatossa kiikkuessa ja liian nopeasti tuli syksy ja koulut alkoivat. Ensimmäinen päivä ekalla luokalla on kenelle tahansa jännittävää, mutta meille Magdaleenan vanhemmille se oli sitä erityisesti.


Tottakai ensimmäisenä aamuna koulun pihalla on nimenhuuto, mutta meidän opettajan mielestä Magdaleenan syntymänimeä ei tarvitse muistella, kuin ehkä aikuisten kesken paperiasioita hoidettaessa. Magdaleenan syntymäsukupuoli on opettajan mielestä Magdaleenan henkilökohtainen asia ja hän saa itse päättää siitä, kertooko asiaa koskaan toisille oppilaille. Samaa mieltä ovat koulutaksissa. Kaikki koulun puitteissa tapaamani aikuiset ovat yhtä mieltä; Magdaleenan lastenoikeudet toteutuvat. Hän saa pitää salassa housujensa sisällön. Saa olla se pieni tyttö, joka hän on tunteissaan ja ajattelultaan. Hänen ei tarvitse elää lapsuuttaan poikana, joka haluaisi olla tyttö. Hän voi elää lapsuuden omana itsenään tyttönä, jonka kropassa on joitain aivojen kanssa yhteen sopimattomia osia, jotka tullaan joskus ehkäpä vielä korjaamaan vastaamaan hänen ehjää identiteettiään.

Hänelle tulee vahva omanarvontunto ja itsetunto, jonka hän ansaitsee, sillä hän kieltämättä on yksi maailman kaikkeuden suloisimmista pienistä tytöistä, vaikka itse sen sanonkin.



Meillä oli tavoite, että Magdaleena saisi mahdollisimman hyvän ja onnellisen lapsuuden ennen koulun alkua, jotta hänen aivonsa kehittyisivät mahdollisimman positiiviseksi ennen myrskyjä. Kuitenkin tämän kouluhenkilökunnan mahtavan asenteen vuoksi, asetamme mielessämme uuden tavoitteen; mahdollisimman onnellinen ala-aste ilman kiusaamista, jotta hän kestäisi murrosiässä kehonsa muutokset, jotta hän jaksaisi siihen asti, että saa myöhemmin sitten muuttua takaisin päin omaksi itsekseen.

Voisiko vielä käydä sellainen tuuri, että Suomen lainsäädäntöä muuttettaisiin niin, että lasta olisi kuultava hänen sukupuolensa suhteen niin, että lapsi voisi saada hoitoja, ennen kuin alkaa olla myöhäistä esimerkiksi äänen ja luuston suhteen.

Unicefin sivuilla on lyhennelmä kansainvälisistä lastenoikeuksista.

Laitoin translapsia eniten koskettavat kohdat tähän:

2. Lapsen oikeudet kuuluvat jokaiselle lapselle. Lasta ei saa syrjiä hänen tai hänen vanhempiensa ulkonäön, alkuperän, mielipiteiden tai muiden ominaisuuksien vuoksi.

3. Lasta koskevia päätöksiä tehtäessä on aina ensimmäiseksi otettava huomioon lapsen etu.

4. Valtion on toteutettava Lapsen oikeuksien sopimuksen määräämät oikeudet.

12. Lapsella on oikeus ilmaista omat mielipiteensä kaikissa itseään koskevissa asioissa ja ne on otettava huomioon lapsen iän ja kehitystason mukaisesti.

13. Lapsella on oikeus ilmaista mielipiteensä, kunhan ne eivät loukkaa muiden oikeuksia. Lapsella on oikeus saada tietoa.

16. Lapsella on oikeus yksityisyyteen, kotirauhaan ja kirjesalaisuuteen. Hänen kunniaansa tai mainettaan ei saa halventaa.

19. Lasta on suojeltava kaikelta väkivallalta, välinpitämättömältä kohtelulta ja hyväksikäytöltä.

31. Lapsella on oikeus lepoon, leikkiin ja vapaa-aikaan sekä taide- ja kulttuurielämään.


Ai niin...
Huomenna on toinen koulupäivä.
Ope on kiva.
Kaverit on kivoja, jopa pojat.
Koulun piha on kiva.
Kouluruoka on hyvää. (Meillä Suomessa on hyvä ilmainen terveellinen ruoka koulussa)
Taksin setä on kiva.
Koulussa kuulemma lauletaan paljon kivoja lauluja.
Läksyt saivat Magdaleenan tuntemaan itsensä isoksi.

Ihana, kiva ja hauska uusi koululaisen elämä.
Mitä muuta sitä saattaisi kuka tahansa äiti lapselleen toivoa?

Translapsella voi olla onnellinen lapsuus. Tarvitaan vain paljon hyviä aikuisia muuriksi ympärille.

perjantai 7. elokuuta 2015

Ruusujen tragedia

Isoveli sai omasta koulustaan kevätjuhlassa ruusun ja Magdaleena sai toisen esikoulun päättäjäisissä.

Ensin ruusuilla oli vettä, sitten ne unohtuivat ikkunalaudalle ja kuivuivat siihen. Kaikkien silmät tottuivat ruusuihin, eikä kukaan olisi ikinä arvannut, että ruusujen sisällä kasvoi elämää!



Ei kukaan! Ennen kuin yhtenä aurinkoisena elokuun aamuna, kun vielä oli kesäloma, ruusuille oli käynyt hullusti!



Ensimmäiseksihän me epäilimme tietenkin, että peikko oli yöllä hiippaillut sisälle ja kiusannut kukat surkeaan kuntoon, mutta sitten Magdaleena keksi seurata kuivuneita terälehtiä, jotka johtivat ikkunan välistä jo tutuksi käyneeseen satumetsään. Meille selvisi lopulta koko tarina kokonaisuudessaan.

Ruusujen sisältä oli kuoriutunut kaksi keijukaista. Päättelimme, että keijut ovat iholtaan tummia siitä, että melkein kaikki ruusut tuodaan kotimaahamme Afrikasta ja niinhän ne olivatkin.

Nämä kaksi tummaa ja neuvokasta kukkaiskeijua, olivat suunnanneet ikkunan raosta päästyään heti suoraan lähimpään satumetsään ja taikoneet sinne ravintolan. Ravintolassa ei ole vielä liiemmilti asiakkaita, koska näin loppukesästä linnut ja oravat löytävät muutakin syömistä, mutta keijuja ravintolalla on pörrännyt enemmän ja vähemmän tutustumassa uusiin asukkaisiin.


Läheiseltä suurelta kiveltä näkyy suoraan ravintolaan ja pieni Magdaleena onkin jo istunut kivellä tovin, jos toisenkin ja nähnyt sekä ravintolan pitäjät, että niiden monet ystävät, jotka toisinaan istuskelevat terassilla ja toisinaan lentelevät touhukkaina sinne ja tänne. Syksyn tullen kun ruoka vähenee metsästä, varmasti myös linnut ja oravat tulevat vierailemaan ravintolaan.


torstai 9. heinäkuuta 2015

Peikko-ongelman ratkaisu

Kuten ainakin kaikki tutut ja sukulaiset tietävät, meillä oli ennen pahemman laatuinen peikko-ongelma.

Peikot varastelivat kaikenlaista, kuten karkkia ja lapset joutuivat vähän väliä käydä niiden pesällä tarkastelemassa tilannetta. Muutakin haittaa niistä pikku ilkiöistä oli ja siksi tontut, jotka aiemmin asuivat pihapiirissä, olivat muuttaneet evakkoon mihin lienee.

Lopulta Magdaleenalla ja sen sisaruksilla meni aivan kokonaan hermot tähän hyvin hankalaan tilanteeseen ja he päättivät tehdä sateenkaari-taijan. He kokosivat voimansa ja taikaesineensä ja loihtivat sellaisen taijan, että mikäli peikko pihaan astuu, se muuttuu välittömästi kiveksi.

Niin siinä sitten kävi, että peikko hipsi yöllä metsästä ja yritti mokoma pissata meidän puutarhalampeemme ja muuttui sitten niille sijoilleen kiveksi.

 


Seuraavana iltana lapset jättivät lautoja ja muita rakennustarvikkeita tonttuja varten ja tontut rakensivat niistä yhden yön aikana näin hienon talon!

 
 
 
Nyt tontut uivat lammessa onnellisina joka päivä ja kalastelevat hyttysentoukkia pieneltä laituriltaan.

 
 
 
Loppu hyvin, kaikki hyvin.

perjantai 12. kesäkuuta 2015

Neuvoja Nuorisopsykiatrian erityispalveluiden poliklinikalta

Pyysimme itse lähetettä lääkäriltä tutkimuksiin, koska ajattelimme hyväuskoisesti helpottavamme lapsemme tulevaisuutta näin paljon, mutta oman kuntamme psyk. polilla saimme lunta tupaan.

Anoimme jo kahden tutkimuskerran jälkeen siirtoa toiseen yksikköön Helsinkiin, koska nykyään on lain mukaan oikeus valita hoitopaikkansa ja itseasiassa laissa on myös kohta, jossa sanotaan, että trans-asioita ei voi tutkia muualla, kuin Helsingissä tai Tampereella.

Näin laissa sanotaan:
"Sukupuolen muuttamiseen tähtäävän tutkimuksen ja hoidon järjestäminen
Sukupuolen muuttamiseen tähtäävä tutkimus ja hoito keskitetään Helsingin yliopistolliseen keskussairaalaan ja Tampereen yliopistolliseen sairaalaan. Kun henkilö hakeutuu hoitoon transseksuaalisuuden takia tai hänen sukupuoli-identiteettinsä muutoin vaatii selvitystä, hänet tulee ohjata jatkotutkimuksiin toiseen edellä mainituista sairaaloista.
Sukuelinkirurgian toteuttaminen keskitetään kohdun ja munasarjojen poistoa lukuun ottamatta Helsingin yliopistolliseen keskussairaalaan."
 
Laissa ei puhuta missään kohden, minkä ikäisestä henkilöstä on kysymys, mutta tämä ei ilmeisesti koske lapsia?
 
Koska oman kuntamme lasten psykiatrinen poliklinikka ei tiennyt, mihin laittaa lähetteen eteenpäin, lupasin ottaa asiasta itse selvää pikipäin. Transtukikeskuksen soittoaika olisi vasta ensiviikolla, mutta tämä asia pitäisi saada selville nopeasti, joten otin yhteyttä Nuorisopsykiatrisen erityispalveluiden poliklinikkaan ja sieltä sain neuvoja puhelimitse:
 
Kun kerroin, että haluaisin näin helpottaa tyttäreni myöhempiä tutkimuksia, työntekijä langan toisessa päässä sanoi:
 
 "Joka tapauksessa kaikki joutuvat käymään saman myllyn läpi, oli lapsuudesta dokumentteja tai ei, eli ette pysty helpottamaan tällä tavoin lapsenne asioita ollenkaan. Vaikka kyllä tietysti kaikki dokumentit pyritään sitten aikuisena kaivamaan esille."
 
Kun ihmettelin, että mitä nyt pitäisi sitten tehdä, niin sain neuvon:
 
"Näin nuoren kanssa ei voida tehdä mitään, mutta kannattaa ottaa yhteyttä esim. oman koulun kouluterveydenhoitajaan tai olla hoidossa siellä oman kunnan psyk. polilla, jos on muita huolia, kuin tämä trans-asia."
 
Jos joku asiaan perehtynyt tai siitä kokemusta omaava sattuu tämän lukemaan, niin olisiko mitenkään mahdollista, että laittaisi kommenttia siitä, että meneekö tämä tosiaan näin? Ja mitä nyt kannattaisi tehdä vai kannattaako nyt tehdä mitään?
 
 

lauantai 30. toukokuuta 2015

Negatiivista palautetta

Haluaisin vastata tässä eräällä sosiaalisen median seinällä saamaani kritiikkiin julkisesti.

Jos sinulla, joka luet tämän, sattuu olemaan asiasta kokemukseen pohjautuvia mielipiteitä/mielipidettä, olisin enemmän kuin kiitollinen, jos kerkiäisit kommentoimaan tätä tekstiä.

Tässä punaisella palautetta ja välissä mustalla sitten oma vastineeni:

Terapeuttiko tässä on nyt tehnyt väärin? Tarhaikäisen lapsen saa parissa päivässä uskomaan vaikka mihin, jos sinnikkäästi yrittää. Vastuutonta toimintaa vanhemmilta. Oma poikani leikkii välillä kissaa, pitäisikö tämä 5-v kolli viedä jo leikkaukseen?


Kyllä sitä vaan joutuu omaakin poikaa pyytämään siirtymään ruokapöytää syömään, vaikka kissat syö lattialla. Ja olen kieltänyt myös kissanvessan hankkimisen hänen tarpeilleen. Olenko nyt huono äiti? En, vaan kerron lapselleni rehellisesti mikä ja kuka hän on, aivan kuten terpeutti on heillekin maininnut. Kerrotaan faktat. Yhtään trans-ihmisiä halveksumatta, päin vastoin. On upeaa jos uskaltaa AIKUISENA näyttää todellisen itsensä. Vanhemman täytyy näyttää tie siihen asti.
Totta on, että vanhemman täytyy tukea lasta omissa tunteissaan, mutta pitää pysyä todellisuudessa.


Ihmisillä on eri tapoja kasvattaa lapsia. Minusta henkilökohtaisesti on upeaa, jos jo lapsi uskaltaa näyttää todellisen itsensä. Neljän vuoden eläminen omaksi tuntemassaan sukupuolessa ei ole mikään hetkellinen päähän pistos tai ohi menevä leikki, eikä tämä terapeuttitäti ollut ensimmäinen viranomainen, jonka kanssa olemme olleet asian tiimoilta tekemisissä. Tosin ihan ensimmäinen, jonka suhtautumistapa oli ylenkatsova. Magdaleena on sitä paitsi nykyään koulu-ikäinen.

Magdaleena kyllä joutui hyvin selkeästi kuukausien ajan esittämään meille asiaansa omasta sukupuolenkokemuksestaan, ennen kuin otimme yhteyttä transtukikeskukseen ja aloimme ottaa asiasta muutenkin selvää. Me vanhemmat olemme tuikitavallisia cis-sukupuolisia valkoihoisia keskiluokkaan kuuluvia heteroita, jotka eivät ole koskaan olleet osana vähemmistöä missään asiassa, joten asia oli meille aluksi hyvin vieras.

Vanhemman täytyy tukea lastaan tunteissaan minunkin mielestäni ja jos lapsella sattuu olemaan aivoistaan ja identiteetistään poikkeava ruumis, vanhemman on seistävä lapsensa rinnalla, vaikka koko maailma olisi vastassa. Transsukupuoliselle ihmiselle sukupuoli-identiteetti on totta. Se on aivan yhtä totta, oli hän sitten lapsi tai aikuinen. Sukupuolituntemus saattaa muuttua, mutta silti tällä hetkellä tämä on täyttä totta, eikä se muuksi muutu lasta loukkaamalla.


Eli henkilö "kokee kuuluvansa vastakkaiseen sukupuoleen kuin mihin hänet on syntymässä luokiteltu sukuelinten perusteella." (wikipediasta) Eihän tässä voi kuin suuresti ihmetellä vanhempien toimintaa asian suhteen. Lapsilla tulee vaiheita joissa pelätään, leikitään ja keksitään asioita. Vanhempien/huoltajien tehtävä on oikaista räikeimmät mielikuvituksen tuotteet. Miehellä on pippeli, naisella pimppi.

Jos joku mies menettää sukupuolielimensä onnettomuudessa, onko hän enää mies? No, tietenkin on. Sukupuoli ei ole elimestä kiinni. Sukupuolikokemus syntyy aivoissa ja on niin vahva, että sitä ei voi ulkopuolelta käsin millään muuttaa. Se, mitkä sukupuolielimet lapsella on, eivät valitettavasti määrää hänen sisäsyntyistä sukupuoli-identiteettiään. Siksi valitettavasti, koska jos asia olisi niin yksioikoinen ja helppo, säästyttäisiin monelta mielipahalta.

Varmasti tässäkin palautteessa oli taka-ajatuksena suojella lasta kiusaamiselta. Meillä sitä ongelmaa ei onneksi ole. Kukaan ei kiusaa Magdaleenaa. Esikoulun todistuksessa luki Magdaleenan tyttönimi, sosiaalityöntekijät kutsuvat häntä tyttönimellä, aiemmissa epikriiseissä on tyttönimi ja syntymänimi on vain suluissa, kaikki ympäristön ihmiset kutsuvat häntä tyttönimellä, hän on iloinen, sympaattinen, valoisa ja onnellinen, mitä hän ei ihan varmasti olisi, ellei saisi elää tuntemansa sukupuolen mukaan.

Ennen oli tieteessäkin ihan oikeasti vallalla käsitys, jonka mukaan sukupuoli on kasvatuksen tulos. Surullisin tapaus tästä on David Reimerin tapaus, jossa pojan penis vaurioitui ympärileikkauksen yhteydessä ja hänet päätettiin kasvattaa tyttönä. David riisti myöhemmin itseltään hengen tämän kokeilun takia. Täällä linkki tapaukseen:  http://fi.wikipedia.org/wiki/David_Reimer


Viisivuotias lapsi ei ole mielestäni kypsä tekemään tuommoisia päätöksiä. Samaa mieltä tuntui olevan terveydenhuoltoalan ammattilainen, eli blogitekstissä parjattu "terapeuttitäti". Mielipideasioita nämäkin tietysti, mutta toisaalta pitää olla äärimmäisen varovainen kun kyseessä on lapsi. Kuten todettua, lapsen kasvatuksessa myös vanhemmilla on vastuunsa, ja jos jokaista lapsen päähänpistoa käsitellään tosiasiana, niin eihän siitä mitään tule.

Kyseessä ei ole päätös, vaan tuntemus. Viisivuotias on helppo manipuloida jopa siivoamaan lelunsa, mutta hänen tuntemuksiaan sukupuolestaan ei voi muuttaa. Magdaleena alkoi tuntea näin kolmen vanhana ja nyt hän on kouluikäinen. Lapsen voi opettaa peittämään tunteensa, mutta sisimmältään ne eivät muutu. Jos lasta tai aikuista lähdetään manipuloimaan muuksi, kuin hän on, syntyy suuri hengen menetyksen riski. Myös siis lapset tekevät itsemurhia, koska eivät ole tunteneet tulleensa hyväksytyksi sukupuoli-identiteetissään. Ottaisinko siis riskin, että pakottaisin muutamien ihmisten mielipiteiden vuoksi lapseni olemaan syntymäsukupuolessaan siitäkin huolimatta, että tämän kehitys voisi alkaa taas taantua ja hän voisi riistää itseltään hengen. Vastaus on luonnollisestikin ei.

Terapeuttimummo myönsi itsekin, että hänellä ei ole tietoa, eikä kokemusta asiasta, mutta neuvoi sitten kuitenkin ymmärtämättä, mihin vaaraan hän tietämättömyyttään lapsen samalla asetti. Lapsen, jonka ympäristö tätä tätiä lukuun ottamatta hyväksyy sellaisena, kuin hän on. Koulumaailma hyväksyy hänet, lähiaikuiset hyväksyvät, sisarukset hyväksyvät... Hän on aivan onnellinen tämän hetkisessä olotilassaan ja toivoisin hänelle myös kasvavan mahdollisimman vahvan itsetunnon, ennen kuin teini-iän maanjäristykset alkavat. Se, että tietääkö hän olevansa syntymäsukupuoleltaan poika, ei liene epäselvää, koska kyseessä on aivan normaaliälyinen lapsi ja olemme myös puhuneet asiasta, vaikkakin usein lyhyesti, puheenaiheen aiheuttaman ahdistuksen vuoksi.

Mitä vahvempi psyykkinen pohja lapselle kehittyy, sitä helpompi hänen on kestää tulevaa. Kyse ei ole siitä, että hänelle olisi valehdeltu hänen identiteetistään tai siitä, että häntä olisi manipuloitu olemaan joku muu, kuin hän on. Olisin oikein mieluusti pitänyt hänet myös poikanani. Kyse on siitä, että me vanhemmat seisomme hänen tukenaan, hänen vierellään tukemassa häntä siihen suuntaan, mihin hän luonnostaan kasvaa.

Magdaleena ei saa toteuttaa kaikkia päähänpistojaan. Siitä ei tuolla mielikuvituksella todentotta tulisi mitään. ;)  Meidän perheessämme on tärkeää noudattaa hyviä tapoja ja myös pitää olla kiltti muille. Magdaleena ei missään nimessä ole kuriton lapsi. Sukupuoli-identiteetti ei ole sellainen asia, millä lapsi osoittaisi mieltään. Se ei ole helppoa lapselle, eikä se ole helppoa meille aikuisille. Ei siksi, että haluaisimme Magdaleenan olevan jotain muuta, mitä hän on, vaan siksi, että jonain päivänä Magdaleenan on kohdattava ymmärtämättömiä ja mahdollisesti ilkeitäkin ihmisiä, joiden on helppo lyödä siihen kaikkein herkimpään kohtaan ihmisessä, eli sukupuolikokemukseen. Ja kuten kaikki tietävät, äiti voi olla vain niin onnellinen, kuin hänen onnettomin lapsensa on.

Termistö on vaikeaselkoista tässä aiheessa. Onko kyseessä siis "intersukupuolinen" henkilö jolla on molemmat sukupuolielimet? Se laittaisi tietysti asian eri valoon. Blogissa kuitenkin puhutaan transsukupuolisuudesta, joka mielestäni on toinen juttu.

Tässä vastaukseksi selventävä lainaus suoraan Wikipediasta:
"Transsukupuolisuutta on aiemmin pidetty psykologisena  ilmiönä, mutta viime aikoina on saatu viitteitä siitä, että sen alkuperä saattaa olla kehitysbiologinen. Tutkimuksissa transsukupuolisten aivoista on todettu eroja tavanomaisemmin sukupuolittuneisiin saman kromosomaalisen sukupuolen edustajiin, joten kyse ei näytä olevan pelkästä subjektiivisesta kokemuksesta. Tästä syystä transsukupuolisuutta on esitetty luokiteltavaksi intersukupuolisuuden muodoksi."

torstai 28. toukokuuta 2015

Kylmiä kokemuksia lastenpsykiatriselta poliklinikalta

Olen nyt käynyt kolme kertaa puhumassa Magdaleenan asioista lasten psykiatrisella poliklinikalla.

Olenko saanut sieltä tukea? En.

Jos aiemmin olin sinut asian kanssa, niin nyt kylmää selkäpiitä enemmän kuin koskaan.

Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että itselläni olisi kipeitä tuntemuksia tai epävarmuuksia oman sukupuoleni kanssa ja siitä huolimatta olen ihan rikki ja loukattu sieltä pois tullessani. Miten ihmeessä ne ihmiset, jotka ovat valmiiksi satutettuja sinne mennessään, selviävät ehjinä sieltä pois?

No, nyt kuitenkin tänään tämä vanha ja kokenut terapeuttitäti, jonka kanssa keskustelin, oli sitä mieltä, että meidän tulisi pysyä realiteeteissa siinä asiassa, että Magdaleena on poika, jolla on kikkeli ja hän vain pukeutuu tytöksi ja hän haluaisi olla tyttö. Hän sanoi, ettemme voi jatkaa Magdaleenan huijaamista tässä asiassa, koska Magdaleena ei ole tyttö. Magdaleenaa tulisi alkaa hänen mielestään valmistelemaan tosi elämään, jossa hän kuitenkin tulee olemaan sen asian kanssa tekemisissä, ettei ole oikea tyttö.

Eli jos noudatamme terapeutin ohjetta, katkaisemme nyt Magdaleenan onnellisen lapsuuden ja alamme hokea sitä samaa, mitä Magdaleena on jo ihan tarpeeksi kuullut muiden, kuin oman perheensä suusta. Emme siis saa antaa hänen sukupuoli-identiteettinsä olla totta, vaan meidän olisi ryhdyttävä väheksymään hänen kokemuksiaan sillä tavalla, kun se on meidän yhteiskunnassamme hyväksyttävää.

Kerroin terapeutille Magdaleenan olevan hyvin hyvin herkkä ja tämän asian olevan hänelle hyvin hyvin kipeä, mutta terapeutin mielestä meidän tehtävämme on kasvattaa Magdaleenasta niin vahva, että hän kestää elämän realiteetit, kuten sen, että joskus lentokentillä kurkistetaan housuihin, jos ei pukeudu "oikean" sukupuolensa mukaisesti. Kyllä kuulemma seitsenvuotias jo ymmärtää.

Niin ja lopuksi terapeutti sanoi, ettei hän muuten tiedä asiasta mitään.

No, kiitos nyt kuitenkin sitten neuvoista.

tiistai 5. toukokuuta 2015

Matkalla psykiatriselle poliklinikalle

Aurinko paistoi ihanasti ja koivut olivat hiirenkorvilla. Oli ihanaa kesän tuntua ilmassa, kun ajoimme Magdaleenan kanssa psykiatriselle poliklinikalle. Katsellessaan ulos talven harmauttamasta autonikkunasta Magdaleena yht`äkkiä totesi: "Minusta tulee isona puutarhatäti. Minä kasvatan puutarhassani ruusuja, keijukaisia, kirsikoita ja sen semmoisia." En osannut vastata mitään järkevää, hymyilin vain ja mietin, miten ihana onnellinen puutarhatäti pienestä Magdaleenastani varmasti tuleekaan.

Psykiatrisen polin jälkeen shoppailimme ja kävimme ravintolassa. Päivä oli Magdaleenan elämänsä päivistä kaikkein paras... taas. Semmoinen luonne se on, se minun pieni tyttöni. :)

Niin... miksi siis menimme psykiatriselle poliklinikalle..? Koska meillä täällä Suomessa transsukupuolisuus on sairaus ja nyt sitten tutkitaan, miten oikein Magdaleena voikaan tuntea olevansa tyttö, vaikka hänellä on housuissaan pippeli. Kolme kertaa vielä joudutaan käymään tutkimuksissa. Toivottavasti herkälle pienelle tytölleni ei tule painajaisia. Toivoisin, että olisivat hienovaraisia.

Minuakin haastatellaan/kuulustellaan vielä kolme kertaa aina tunti kerrallaan. Kestän kyllä sen ja yritän valistaa hoitajaa parhaani mukaan sukupuolen moninaisuudesta. Toivon, että tädillä on hyvä asenne.

Koskahan Suomikin astuisi tälle vuosituhannelle? Ettei uusien sukupolvien tarvitsisi enää kokea olevansa nöyryytettyinä. Maltahan sai tänä vuonna juuri hienon lain: Maltalle yksimielisesti maailman paras translaki – myös Suomeen vaaditaan lakiuudistusta Mitähän se olisi muilta pois, jos alle 18-vuotiaana saisi jo vaihtaa sukupuoltaan kokemuksiensa mukaiseksi huoltajan ilmoituksella. Yksikään vanhempi ei huvikseen alkaisi vaihtamaan lapsensa juridista sukupuolta. Monen alle 18-vuotiaan elämää se helpottaisi valtavasti. VALTAVASTI. Ja säästäisi myös ehkä monen nuoren vakavalta masennukselta ja jopa kuolemalta.

Jos sinä lukija satut olemaan nuori ja sukupuolesi on ristiriidassa kehosi kanssa, niin tiedä se, että se on ihan ihan normaalia ja paljon tavallisempaa, kuin uskotkaan.

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Syntymäpäivät

Vuosi on vierähtänyt uudessa koulussa käyntiin juuri niin kuin pitääkin. Kouluun lähtee joka aamu iloinen pieni tyttö, joka on tavallisesti pukemassa eteisessä jo kymmenen minuuttia ennen kun pitäisi...

Kun menin ensimmäistä kertaa juttelemaan lastentarhanopettajan kanssa Magdaleenan tilanteesta, valmistauduin siihen, että joutuisin puolustelemaan ja selittelemään. Varauduin myös siihen, että pitäisin muille vanhemmille jonkin sortin keskustelutilaisuuden aiheesta ja vastailisin kiperiin kysymyksiin ja toivoisin, että kaikki vanhemmat olisivat moderneja ajatusmaailmaltaan, mutta lastentarhan opettajalla olikin toisenlainen idea. Lastentarhanopettajan mielestä pienen tyttömme housun sisältö ei kuulu kenellekään muulle ja hänen mielestään asia on muutenkin ihan pikkujuttu lapsessa. Ja arvatkaa mitä... se on toiminut!

No, koulussa kukaan ei tiedä Magdaleenan pippelistä, eikä poikanimestä mitään ja Magdaleena luetaan koulussa tyttöihin ihan siinä missä muutkin tytöt. Nyt meillä on siis talossamme pikkuprinsessa, joka elää elämänsä onnellisinta aikaa.

Syntymäpäiville kutsuttiin sitten kaikki luokan tytöt ja muutama kiva poikakin jopa. Vaikka poikien kutsumista Magdaleena mietti tovin. Ne kun eivät oikein tajua tyttöjen juttuja.

Pinkit kutsukortit sujahtivat eskarissa muiden tyttöjen reppuihin ja melkein kaikki tulivat paikalle iloisina suloisissa mekoissaan. Niin ja yksi poikakin tuli. Kiva poika.

Juhlien kohokohta oli, kun Magdaleena taisteli tuolileikissä värikynäpaketista ja leikistä jo tippuneet tytöt kannustivat nimenomaan syntymäpäiväsankaria Magdaleenaa voittoon. Voittoa ei tullut, mutta onnellinen hymy ylettyi korvasta korvaan.

Seuraavana maanantaina kaikki olivat puhuneet Magdaleenan kivoista juhlista.
Ehkä vähän surullista on se, että en tiedä, olisivatko asiat näin hyvin, jos toiset tietäisivät Magdaleenan salaisuuden.

Magdaleena itse ei taida transsukupuolisuutta tällä hetkellä pahemmin miettiä. Makoilee juuri olohuoneen sohvalla iltapalaa odottelemassa ja katselee My little ponya siskojen kanssa ja odottaa taas innoissaan huomista koulupäivää. Aurinko paistoi tänään täydeltä terältä. Toivottavasti se paistaa huomennakin. :)

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Avoin kirje Ylex:n juontajille Cristal Snowlle ja Aapo Rönkölle

Meillä on ollut pitkä tie kuljettavanamme. Olemme tyttäreni kanssa käyneet läpi ilkkuvat lastentarhanopettajat, häpeävät sukulaiset ja olemme selvinneet ainakin melkein luokkatoverista, joka jaksoi muistuttaa liian usein tyttäreni kehon syntymäsukupuolesta.

Olemme kieltäneet ehdottomasti pippelin irtileikkaamisen kynsisaksilla kaikkien lelujen menettämisen uhalla. Olemme nyhjöttäneet itkien eteisen lattialla kaverin kiusattua. Olemme sadat kerrat käyneet läpi sen asian, että tyttäreni saa olla totta sellaisena, millaiseksi itsensä kokee. Nyt juuri on semmoinen kausi, kun hän uskoo olevansa hyvä sellaisenaan. Kukaan kai ei ole vähään aikaan muistuttanut häntä hänen syntymäsukupuolestaan.

Välillä tuntuu, että olemme lähellä onnistua vakuuttamaan teoillamme, asenteellamme ja joskus sanoillammekin, että on ihan ok olla transsukukupuolinen. Niin kuin se meille onkin. Kunhan vain asenteet maailmassa muuttuisivat.

Hyvät Ylex:n radiojuontajat, transut, transsukupuoliset eivät ole vitsi. Ne eivät ole minkäänlainen vertauskuva maksulliselle naiselle tai ylimeikatulle huorahtavalle muotinukelle. Transuja on oikeasti myös teidän kuulijoinanne, ehkä istumassa auton takapenkillä turvavöissä, matkalla mummolasta sunnuntai-iltana.

Ylex on meidän verorahoillamme ylläpidetty kanava, jonka ala-arvoisen huumorin en soisi loukkaavan vähemmistöjämme. Jonka ei soisi loukkaavan lapsia. Jonka en soisi loukkaavan ehkä transukupuolensa kanssa kamppailevaa koululaista tai teiniä. Tuovan lisää ivaavia sanoja kiusaajien suihin. Kukaan älykkääksi ihmiseksi itseään kutsuva ei enää kehtaa loukata tummaihoisia, ei vammaisia, eikä homoja. Mikä oikeus on kuitenkin heittää alentavaa huumoria sitten transsukupuolisista? Yksi muille hassu heitto voi toiselle jäädä mieleen pyörimään pitkäksi aikaa. Se voi loukata sydänjuuria myöten kehittymätöntä lapsen tai nuoren mieltä.

Minulla on ollut tapana silloin tällöin sunnuntai-iltaisin kuunnella Supersunnuntaina ajaessani kotiin. Toivon, että jatkossa osoitatte parempaa makua läpän heitossanne.

Terveisin,
Magdaleenan äiti
Jk. Ai niin... Magdaleena ei onneksi ollut kyydissäni tänään. Sen sijaan, että hän itkisi sydän verellä itseään uneen hävetessään sukupuoltaan, hän näkee prinsessasängyssään onnellisia unia luultavasti sateenkaarista ja yksisarvisista.