perjantai 5. toukokuuta 2017

Suomeen vihdoin yhdistys!



Suomeen on vihdoin perusteilla yhdistys translasten ja -nuorten tukemiseksi!
Aivan mahtavaa!
Translasten ja -nuorten tukemiseksi perustettavan yhdistyksen perustamiskokous järjestetään 6.5.2017 klo 14:30–17:30 transtukipisteellä osoitteessa Pasilanraitio 5 (toinen kerros) 00240 Helsinki.
Paikalla on kahvia, teetä, mehua ja pientä purtavaa. Myös lastenhoito on järjestetty kokouksen ajaksi.
Lisätietoja: Riikka Aapalahti / r.aapalahti@gmail.com

keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Kaksi mahdollista polkua


Magdaleena elää kohtalaisen huoletonta lapsen elämää. Eniten häntä ehkä huolestuttaa sellaiset asiat, että entäs jos se toinen transsukupuolinen heidän koulustaan tulee lasten tapaamiseen ja sen jälkeen kaikki tietävät pippelistä ja joskus hän pohtii sellaisia huolestuttavia asioita kuin, että onko mummi niin vanha, että hän kuolee kohta(ei onneksi ole). Muuten Magdaleena leikkii huolettomana sisarustensa ja kavereidensa kanssa, pelaa tabletilla, tekee läksyjä, kuuntelee musiikkia ja lukee Barbie-lehtiä. Mutta entäs sitten? Nyt hän on onnellinen, mutta entäs teini-iän tullen?

On kaksi hyvin mahdollista polkua. On se mitä hän voisi olla ja on se millaista hänellä saattaa olla, jos uusi translaki toteutuu vain pieniltä osin.


Jos saisimme translain ja asiallisen käypähoitosuosituksen, Magdaleenalle voisi käydä näin:

Ennen teini-ikää muuttaisimme Magdaleenan juridisen sukupuolen tytöksi ja näin ollen hän voisi kulkea bussilla ylä-asteelle ja hän voisi olla koulussa aivan virallisesti oikealla nimellään, ilman jatkuvaa pelkoa paljastumisesta "ei-kokonaan-tytöksi". Hän voisi saada murrosikää jarruttavan blokkerihoidon ja hänen pippelinsä ei kasvaisi ainakaan hirveästi. Hän näyttäisi nuorelta tytöltä koko teini-ikänsä ja voisi jatkaa onnellista lapsuuttaan melko huolettomaan teini-ikään. Blokkerihoito ei vähentäisi kuitenkaan aivojen kasvua ja hän pärjäisi koulussa samalla tavoin hyvin kuin nytkin; ehkä peremminkin, koska muut kärsisivät hormoonimyrskyistä. Ehkä hän saisi ensisuudelmansa kyläkaupan kulmalla, lähettelisi tuhottomasti selfieitä kavereidensa kanssa toisilleen ja juoruaisi muiden tyttöjen kanssa kaikista koulun pojista... kokoajan... välillä ruokapöydässäkin ja suuttuisi, kun siitä sanottaisiin. Hän punastuisi, kun "se poika" katsoisi liian pitkään ruokajonossa ja olisi huolissaan siitä, että hänellä ei olisi kerrassaan mitään päällepantavaa. Niin... ja hän valittaisi kotiintuloajoista ja sanoisi, että me vanhemmat pilaisimme hänen elämänsä lopullisesti, koska emme päästäisi häntä vappuna kaupungille. Miten mielelläni minä riitelisinkään hänen kanssaan tavallisista asioista! 18-vuotiaana tai ehkä jo aiemmin hän voisi aloittaa naishormoonien käytön. Hänen rintansa kasvaisivat tavallisiksi. Toisesta tulisi ehkä hieman suurempi ja se harmittaisi häntä loputtomasti. Hänen äänensä matalenisi naisen ääneksi ja hän kuulostaisi joskus ihan biologiselta äidiltään. Hän lukisi niskansa kipeäksi enkun kokeisiin ja söisi suklaata koko päivän, koska "se poika" ei tykännytkään hänen kuvastaan somessa. Hänelle tehtäisiin alakerran leikkaukset lukulomalla ja samalla hän lukisi ylioppilaskokeisiin. Hän valmistumispäivänä tuskastelisi hiustensa kanssa, rakastaisi uutta luomiväriä ja vihaisi finnejään ja sitten hän olisi valmis nainen ja valmis elämään.

Tai sitten, jos emme saa translakia Magdaleenalle ajoissa, eikä transukupuolisille tehdäkään hyvää käypähoitosuositusta. Silloin Magdaleenalle voi käydä näin:

Magdaleena joutuisi pitämään kouluun mennessään kolikoita taskussaan mukana sitä varten, että joku bussikuski ei hyväksyisikään Magdaleenan pojalle rekisteröityä bussikorttia. 13-vuotiaana hän vihdoin pääsisi transtutkimuksiin. Kotona hän itkisi syvästi loukkaantuneena ammatti-ihmisten tekemiä kysymyksiä: "Pissaatko sinä seisaaltasi? Entä jos joutuisit olemaan poika koko elämäsi, miltä se sinusta tuntuisi?" Kauppakeskuksessa hän ei tietäisi mihin vessaan mennä. Uimaan hän ei enää suostuisi. Parta alkaisi kasvaa. Ääni matalenisi miehekkääksi, eikä hän enää puhuisi kuulematta omaa ääntään. Hän puhuisi vähemmän, eikä höpöttäisi jonninjoutavia enää koskaan. Hänestä ei saisi ottaa valokuvia ja hän ei sanoisi sanaakaan videolle, jossa muut huutaisivat kilpaa mummille: "Hyvää joulua!" Hänelle kasvaisi leveät hartijat ja hänelle tulisi aatamin omena. Hänen itsetuntonsa alenisi ja Magdaleenan tuntien, hän vetäytysi omaan kuoreensa. Kotona äiti olisi ainut, joka häntä ymmärtäisi. Ei ehkä tarvitsisi koskaan tapella kotiituloajoista ja silloin kun joskus bussi olisi myöhässä lumisateen vuoksi, me katsoisimme ikkunasta häntä odottaen ja toivoisimme, että hän ei olisi tehnyt itselleen mitään. Koska transnuorilla on usein psykiatrisia ongelmia, hän saisi kokoajan säännöllistä hoitoa nuorten psykiatrisella ja ehkä hänelle etsittäisiin sopivaa masennuslääkettä ja lopulta 16-vuotiaana hän saisi blokkerihoidon, jos hän osaisi esittää tarpeeksi vakaata... kun melkein kaikki muutokset mieheksi olisi jo läpikäyty. Täysi-ikäisenä hän kävisi vuosikausia kivuliaassa laserhoidossa, jossa hänen partansa juuria tuhottaisiin, hänelle laitettaisiin silikonirinnat, hänen kasvojen luustoa ja aatamin omenaa korjailtaisiin ja hän kävisi puheterapiassa harjoittelemassa korkeammalta puhumista. Ehkä hän muutoksen läpikäytyään jaksaisi opiskella. Menisi vähintään aikaa, ennen kuin hän olisi uudestaan Magdaleena. Jos olisi enää koskaan.

Magdaleena ei ole ainut lapsi tai nuori, jolle laki ja käypähoitosuositús olisi helpotus tai jopa pelastus. Mutta meillä on kiire. Emme ehdi odotella uusia eduskuntavaaleja ja uutta hallitusta. Meillä on kiire, koska tälläkin hetkellä joku Magdaleenan kaltainen nyppii ensimmäisiä partakarvojaan pinseteillä peilin edessä ja itkee hiljaa. Siksi.

maanantai 3. huhtikuuta 2017

Mistä hän voi tietää, onko hän todellakin tyttö?


On yleisesti hyväksytty mielipide, että sukupuolielimet määrittelevät lapsen sukupuolen. Yleisesti aivan huomaamatta tätä sukupuolikäsitystä tuetaan sukupuolittuneilla lahjoilla, väreillä ja kielellisestikin. Kukaan ei kysy tällaisen "tavallisen" lapsen vanhemmilta, ovatko he aivan varmoja lapsensa sukupuolesta.

Kun minulla on transtyttö, joka syntyi pojan rooliin, joka sai lahjaksi sukupuolittuneita lahjoja, jonka poikamaisuutta huomaamattamme tuimme kielellisesti, joka puettiin varhaislapsuudessa aina pikkumieheksi, mutta kaikesta huolimatta hän tunsi olevansa tyttö ja toi sen ilmi, vaikka hän näki, että se huvitti kaikkia; eikö silloin hänen sukupuolensa ole paljon kiistattomampi, kuin niiden lasten, joiden ei ole tarvinnut koskaan miettiä sukupuoltaan?

On paljon todennäköisempää, että tavallisessa sukupuoliroolissa elävä lapsi on transsukupuolinen kuin se, että sukupuoltaan paljon pohtineen translapsen sukupuolikokemus olisi väärä. Vaikka translasten puolustaminen olisi kuinka poliittisesti epäkorrektia tahansa, jonkun on seistävä heidän takanaan. Jonkun on uskottava heitä ja puolustettava heidän ihmisoikeuksiaan.

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Nyt Magdaleena ei ole lastenpsykiatrinen tapaus

Neurologin vastustuksestani huolimatta lähettämä lähete oli vihdoin kulkenut pitkän matkan Pasilan lastenpsykiatriseen yksikköön. Yksiköstä soitettiin. Sydän jätti lyönnin väliin. Pyysin heti ensitöikseni lähetettä pohjoiseen psykiatrille, jolla on näistä asioista kaikkein uusinta tietoa. Perustelin pyyntöni juurta jaksain. Ystävällisen kuuloinen nainen puhelimessa lupasi kysyä asiaa vastaavalta lastenpsykiatrilta. Muutaman päivän kuluttua hän soitti:

"Valitettavasti emme voi suositella Magdaleenan lähetteen uudelleen ohjausta pyytämäänne yksikköön. Nähdäksemme hoidolle ei ole mitään tarvetta tässä vaiheessa, koska lapsi on tietojemme mukaan psyykkisesti hyvinvoiva ja hän saa toteuttaa oikeaksi kokemaansa sukupuoli-identiteettiään vapaasti. Niin... pukeutua mekkoihin ja elää tytön elämää, kuten hänen kuuluukin saada tehdä. Teille varmasti sopii, että laitan tästä tiedon myös sosiaalitoimistoon."

Puhelun jälkeen istahdin hämmentyneenä sängynkulmalle pitkäksi aikaa. Vasta sitten hymy levisi kasvoilleni. Pidetään tulitauko ja kerätään voimia. Sitten yritetään saada vaikka yksityiseltä puolelta lähete sinne pohjoisen psykiatrille ja hänen työryhmälleen, joka osaa ja haluaa auttaa blokkerihoidoissa... kun murrosikäkin kohta vääjäämättä koittaa.


maanantai 10. lokakuuta 2016

Sen pojan synttärit

Naapuriluokan poika antoi syntymäpäiväkutsun. Synttäreitä odotettiin jännityksellä ja aina välillä Magdaleena oli kokonaan perumassakin syntymäpäiville lähtöä, mutta menipä sitten silti. Sankari ja osa vieraista, olivat ulkona ohjaamassa vieraita oikeaan taloon. Sinne tien varteen jätin seisomaan hämmentyneen Magdaleenan nätissä mekossaan ja hiuksissaan rusetti, kun synttärisankari ja muut vieraat, jotka olivat kaikki poikia, seisoivat toisella puolella tietä ja hihittivät toistensa selkien takana piileskellen. Kävin kääntämässä auton ja melkein pysähdyin Magdaleenan kohdalle tueksi, mutta tiukka silmien siristys sai minut jatkamaan matkaa. Vähän huolissani lähdin kotiin.

Kun hain Magdaleenaa syntymäpäiviltä, Magdaleena tuli ovelle vienosti hymyillen. Muitakin haettiin samaan aikaan ja sankarin äiti tuli ovelle hyvästelemään. "No, Magdaleena olikin ainut tyttö, mutta ihan hyvin kaikki meni", äiti sanoi hymyillen.

Autossa kysyin tytön tunnelmia ja vastaus tuli pitkän huokauksen jälkeen: "No, se poika kutsui minut, koska on ihastunut minuun. En minä niiden kanssa paljoa leikkinyt, mutta ne olivat ihan kilttejä. Ne leikkivät sotaa ja muita poikien juuttuja. Riehuivat ja silleen. Tiedäthän äiti, mitä siitä tulee, kun pojat saavat liikaa sokeria?" Ja kyllähän minä tiesin. :)

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Onko Magdaleena psykiatrinen tapaus..?



Meillä on tuolla olohuoneessa kavereiden kanssa hyvin toimeen tuleva iloinen koululainen, joka on noin keskiverto oppilas, lempeä ja kiltti. Hänen elämänasenteensa on valoisa, mutta kyllä hän osaa tunteitaankin ilmaista. Hän osaa marssia vihaisena huoneeseensa ja paiskata ovensa kiinni... ja tulla puolen tunnin päästä sitten sopimaan ja halaamaan. Hän rakastaa kaikenlaisia suloisia pieniä eläimiä ja isona hän aikoo perustaa kukkakaupan. Hän on tasapainoinen ja normaali lapsi, paitsi viranomaisten kantilta katsottuna:

-Hänellä on pojan kromosomit ja sukuelimet, mutta hän toimii, käyttäytyy ja tuntee itsensä tytöksi.

-Hänet on sijoitettu meille pikkuisena vauvana, mutta se ei vaikuta mitenkään rakkautemme määrään tai laatuun.

-Hänen kehityksensä laahasi kaukana muiden perässä, ennen kuin opimme näkemään hänet tyttönä, mutta sittemmin hän otti muut taidoissa kiinni ja on nyt perin keskiverto lapsi.


Hänen kehitystään on seurattu tähän asti neurologisen puolella, mutta nyt saimme sekä iloisia uutisia, että hieman hämmentäviä myös.

Iloinen uutinen oli se, että hänen kehitystään ei tarvitse enää seurata. Hän on taidoiltaan tavallinen lapsi.

Huono uutinen on hänen tuntemuksiensa sairaalloisuus. Neurologi nimittäin soitti ja sanoi, että Magdaleena siirretään lastenpsykiatrian puolelle.

Kysyin miksi?

Neurologi ilmoitti syyksi poikkeavan sukupuoli-identiteetin.

Vastasin neurologille, että lapsille ei ole olemassa asiaan erikoistuneita lääkäreitä ainakaan eteläisessä Suomessa, emmekä mene kenenkään koekaniineiksi, koska meillä ei ole mitään ongelmia.

Oli kuulemma muitakin syitä.

Kysyin mitä?

Neurologi sanoi: "Kun lapsenne on sijoitettu ja se on iso riskitekijä!"

Vastasin hänelle: "Sijoitus ei ole riskitekijä, vaan sijoitus on suojaava tekijä. Olemme olleet silmän alla ammattimme takia vuosikaudet, emmekä ole saaneet ensimmäistäkään kertaa nuhteita lastemme hoidosta."

Neurologi jatkoi: "En minä sitä tarkoittanutkaan! Olette hyvin hoitaneet Magdaleenaa, mutta kun kehityksessäkin on ollut pulmia."

Vastasin: "Juurihan sanoit, että hän on tällä hetkellä aivan normaali, iloinen ja tavallinen lapsi?"

"Niin, mutta kun tätä sukupuoli-identiteettiasiaa pitäisi käsitellä! Minä en ainakaan tiedä asiasta mitään!" Neurologi lopulta kakisti.

"No, jos te ette tiedä asiasta mitään, niin ottakaapa yhteyttä Transtukikeskuksen sosiaalipsykologiin. Hänellä on pitkä kokemus ja asiantuntemusta auttaa." Kerroin ja annoin nimen hänelle.

Neurologi oli tyytyväinen, kunnes hänelle selvisi, että kyseessä on Setan toimipiste. Setaan hän ei kyllä voi mitenkään olla yhteydessä, mutta kysyi saako hän konsultoida asiassa lastenpsykiatria. Olin jo melko kyllästynyt keskusteluun ja annoin hänelle luvan konsultoida psykiatria, mutta nimettömästi; Olen jo oppinut olemaan hieman varpaillani.

Puhelun jälkeen nojasin pitkään terassin kaiteeseen ja tuijotin tyhjyyteen. Näistä asioista tiedetään jo jonkin verran, mutta olen täysin hämmästynyt siitä, että tieto ei ole saavuttanut ammatti-ihmisiä sitten yhtään.

Vain vajaan viikon päästä tästä tyhjentävästä puhelusta, sain transtukikeskukselta viestiä. Olin kysellyt jo ennen kesälomia blokkerihoidoista ja sainkin nyt aika hyvän tietopläjäyksen siitä, missä tällä hetkellä mennään. Blokkerit viivästyttävät murrosikää siihen saakka, kunnes lapsi voi olla varma, mitä sukupuolta hän varmasti on. Jos blokkeri-hoidon lopettaa, murrosikä tulee normaalisti ja nuori saavuttaa normaalin hedelmällisyyden. Sain myös muutaman yhteystiedon, joihin voisin olla yhteydessä. Lähin yhteystieto vei Tampereen EVAn nuorisopuolen psykiatrille. Selitin lyhyesti tilanteemme sähköpostissa, kertomatta sen enempää, mitä olen tässä blogissakaan kertonut, mutta toki melkoisesti tiivistettynä. Sain melko nopeasti vastauksen.

Psykiatri ei voinut puhua sähköpostilla yksittäisestä tapauksesta, mutta mielipiteitään pystyi esittämään silti. Hänen näkemyksensä mukaan tämän lapsen täytyy olla varmasti jo hoidossa psykiatrisella puolella tai perheneuvolassa. Jäin tuijottamaan tässä kohtaa ulos ikkunasta pitkäksi aikaa.

"Ai miksi?", mietin. "Miksi iloinen ja täysin ongelmaton peruslapsien keskivertolapsi olisi hoidossa psykiatrisella tai perheneuvolassa?"

Jatkoin kuitenkin lukemista. Olin kertonut, että hän ei halua kertoa syntymäsukupuolestaan ulkopuolisille ja että tuemme häntä tässä asiassa. Psykiatri oli tähän vastannut sananmukaisesti näin: "Täydellinen asian kieltäminenkään ei tue psyykkistä kehitystä." Jäin miettimään, että emmehän me kiellä asiaa! Päinvastoin... puhumme asioista oikeilla nimillä useastikin ja usein mukana juttelussa on muitakin perheenjäseniä tai vaikkapa kummitäti, joka on Magdaleenan luottohenkilö.

Tuemme vain lapsen päätöstä olla kuka hän on ja hänen oikeuttaan pitää joitain asioita omana tietonaan. Onko se väärin? Mitä meidän pitäisi sitten tehdä? Sanoa hänelle, että sinä et ole totta? Sanoa, että sinä haluaisit olla tyttö, mutta oikeasti sinä olet poika; niinkuin Kotkalainen lastenneurologi neuvoi meitä aikanaan. Tukisiko se sitten paremmin lapsen psyykkistä kehitystä? Mitä luulette, että kävisi lapseni psyykkiselle kehitykselle, jos minäkin alkaisin kylvää epäilyksen siementä lapseni mieleen vai ajattelikohan psykiatri, että sitten hän oivaltaisi olevansa ihan tavallinen poika? Alettaisiinko sitten käyttämään sitä syntymänimeä ja ostettaisiin kaupasta siniset vaatteet kouluun?

Psykiatri kirjoitti myös näin: "Jos lapsen kokemus ei puberteetin myötä muutu, alueenne asiantuntijat voivat tehdä meille lähetteen. Diagnoosia ei voi tehdä etukäteen, koska lapsuudessa alkaneessa sukupuolidysforiassa mahdollinen transsukupuolisuuden diagnoosi vahvistuu nimenomaan puberteetissa." Sydän jätti yhden lyönnin lyömättä, kun luin tämän lauseen. Maailmalla on siis käytössä murrosikää jarruttavia blokkereita, joiden saamisesta tulevaisuudessa kyselin tältä alan ammattilaiselta. Ja tämä oli siis vastaus. Pitääkö Magdaleenan antaa kasvaa ensin 185cm pitkäksi? Pitääkö antaa hänen äänensä madaltua? Pitääkö hänellä olla leveät hartiat, aataminomena ja partakarvat ennen kuin hän voi tietää, haluaako hän olla mies vai nainen?

Vaikka lapsi saisi blokkereita, jotka jarruttavat murrosikää, se ei vaikuta hänen aivojensa kehitykseen millään tavalla. Blokkerit voi aina lopettaa ja antaa murrosiän tulla, jos lapsesta alkaa tuntua siltä. Ja miksi en muka hyväksyisi lapseni mielen muuttumista toista kertaa? Miksi hän ei uskaltaisi sanoa asiaa uudestaan? Hyväksyinhän sen jo kerran aikaisemminkin. Jos lapseni ei ennakko-odotuksista huolimatta ole psykiatrinen tapaus, pitääkö hänestä tehdä sellainen vain siksi, että hän sopisi psykiatrien muotteihin?

Onneksi sain toisenkin sähköpostiosoitteen. Se on oikeastaan viimeinen toivoni Suomessa. Kirjoitan siihen huomenna tai ensiviikolla.

Niin ja tiedän, että tuhannet suomalaiset transnuoret käyvät tälläkin hetkellä läpi nykyään tarpeettomia vääränlaisia kehon muutoksia. Heistä tulee ihan yhtä naisia tai miehiä myöhemmin, kuin kenestä tahansa muustakin. Nainen voi olla pitkä, partakarvat voi korjata laserilla pois, aataminomenan voi höylätä, ääntäkin voi muuttaa terapeutin avustuksella... Tiedän myös, että monet pärjäävät ihan hyvin ja jopa todella hyvin aikuisena, nuorena kokemastaan tuskasta huolimatta, mutta tiedän myös, että moni transnuori on ensimmäisen murrosikänsä kynsissä kärsinyt valtavasti ja jopa tappanut itsensä. Mielestäni tarpeettoman kärsimyksen aiheuttaminen on väkivaltaa ja juuri sellainen järjestelmämme tällä hetkellä on: Väkivaltainen murrosikäisille transsukupuolisille nuorille. Järjestelmämme murjoo nuoriemme ruumiita ja koettelee heidän psyykettään usein sairastumiseen ja joskus jopa kuolemaan asti. Ei auta ollenkaan, vaikka osaamme korjata jälkikäteen vahingot. Se ei oikeuta aiheuttamaamme kärsimystä.

Mutta nyt meidän pieni koululaisemme on tehnyt kotiläksynsä. Kohta syömme yhdessä mustikkajuustokakkua ja painumme pihalle rakentamaan leikkimökkiä. Sisältä maalaamme leikkimökin keltaraidalliseksi, jotta vaaleanpunaiselle allerginen pikkuvelikin voi leikkiä mökissä turvallisesti.

 Onneksi ollaan vielä tässä ja nyt;
vahvasti kiinni turvallisessa lapsuudessa.


sunnuntai 7. elokuuta 2016

Mona Bling piristi päivän



Hyvän ystäväni kuuden vanha ihana ja utelias poika kyseli meillä kyläillessään transsukupuolisuudesta Magdaleenalle kiusallisia kysymyksiä. Selitin pojalle asioita ja hän otti tiedon vastaan todella hyvin. Poika on kasvatettu kohteliaaksi, mutta asia jäi silti vaivaamaan Magdaleenaa.

Illalla Magdaleena vain nyhjötti sohvalla kulmat kurtussa ja arvasin hänen miettivät asiaa; sitten muistin Hesarissa näkemäni jutun Mona Blingistä. Selasin juttua ja aloin juttelemaan arkisesti.


-Oletko Magdaleena koskaan kuullut Mona Blingistä?

-En. (Mielenkiinnottomalla äänellä)

-Mona Bling on todella kaunis ja kuuluisa transsukupuolinen nainen, joka pitää monen ihmisen ihailemaa muotiblogia.

-Oikeesti? (Vähän varovaista innostusta ja siirtyminen ihan viereen)

-Mä voisin googlata Mona Blingin-blogin, jos haluat nähdä...

-JOO! (Innostunut äänen sävy)


Googlasin Mona Blingin: http://monabling.com

Selasimme ja katsoimme Monan tyylikkäitä kuvia yhä uudestaan. Sanoin Magdaleenalle, että siitä tulee varmasti isona Mona Bling ja Magdaleena hyppeli television ääreen, laittoi musavideot pyörimään ja tanssi ja tanssi onnellisena illalliseen asti.


Joskus pienen ihmisen ilo on ihan pienestä kiinni.
Kiitos Mona Bling!